lauantai 29. heinäkuuta 2017

Unelmani oli rakentaa ruusutarha. Sen tein!

Kuinkahan moni tohtii avata pihansa ihmisille tulla ja istua? Minä olen tehnyt näin pian kuusi vuotta. Se on avoinna vielä neljä sunnuntaita ja kolme maanantaita ja tiistaita. Olen viihtynyt kahvilani (= pihakahvila, kotikahvila, puutarhakahvila, ruusukahvila, aittakahvila, tarinakahvila, taidekahvila, kirppiskahvila) ja vieraitteni kanssa hyvin. Ensi vuonna pidän kahvilani lupaukseni mukaan auki vielä heinäkuun ajan. Sitten muori lähtee vapaalle.

"Sata keijua" eli kuusi isoa maalausta keijuineen ovat kuivilla ilmoilla esillä pihassani. Sateen aikana pidän niitä katon alla. Viime talven aikana ne maalasin yhdessä 7-vuotiaan pojantyttäreni Malenan kanssa. Muitakin töitä on esillä. Ruusuista ja perennoista kerron heille, joita ne kiinnostavat. Ja jätinkirkosta juttelen siitä kiinnostuneille. Mutta sunnuntaitapahtumiin tai -konsertteihin en ole panostanut tänä kesänä huonon ja sateisen kesäsään johdosta. Raahessa on ollut tapahtumia pitkin kesää. Olen ihaillut heitä, jotka ovat viitsineet tämän 15 kilometriä lähteä täällä käymään, jopa pyöräillen. Matka ei aina houkuta.

Nyt olen keskittynyt seuraamaan ja kuvaamaan ruusujeni kehitystä. Olen päivittänyt ruusujen aukeamispäivyriä tässä ja jatkan vielä oman kiinnostukseni vuoksi. Tässä on esitelty sivu "Sata keijua"-taidenäyttely. Oikealla olevia Ruusutarina-kirjojani myyn kahvilassani. Kirppisaitta on myös auki kahvilapäivinä.

Minä sittenkin rakensin RUUSUTARHAN, kuten eräs kävijä totesi touhuistani. Epäiliköhän joku? Itse ainakin. Lupasin edesmenneelle Einolleni ja äidilleni rakentaa muistoksi ruusutarhan. Sen olen tehnyt!


TERVETULOA!








 

 


4 kommenttia:

  1. Kiva, että muutkin pääsevät ihailemaan ruusutarhaasi. Kivoja risutöitäkin on puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, kiva kun huomasit. On ruusuaita ja sammalsohvaEne. Sellaista pientä hauskaa. Enemmänkin haluaisin, mutta kun tuossakin työtä riittää.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen blogi. Olen pahasti hurahtanut kukkiin. Nyt varsinkin ruusuihin. Sinulla on ihana iso paikka missä toteuttaa ihania suunnitelmia. Tänä kesänä täällä näyttää ruusuissa olevan paljon kirvoja ja jokin tuholainen syö lehtiä. Tolulla niitä olen hoidellut. Paljon töitä olet tehnyt ja onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogi on oikeastaan toiminut vähän kuin kotisivuna kahvilalleni. Kun on yksin kaiken työn kanssa ja kahvitulot eivät tee rikkaaksi, ei ole varaa mainoksiin saatikka sitten kotisivuihin. Tämä blogi on tullut (tai Ruusumuori-nimi) tutuksi ehkä eniten suusta suuhun periaatteella, joten ne ihmiset joiden on tarkoituskin, löytävät paikkani. En haluakaan mitään kasainvaellusta. Asiakkaan kanssa on mukava pysyhtyä pieneksi hetkeksi. Tervetuloa sinulle ruusujen maailmaan. Toluvedellä minäkin suihkutan. Yleensä uusiin versoihin säntäävät heti kirvat kimppuun. Tosin tekee työtä siellä myös muurahaiset. Joten luonto tasapainottelee. Olen todella tehnyt töitä pihan kanssa, mikä aikaisemmin oli täynnä pajukkoa ja juolasta. Sinniä sinullekin!

      Poista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!