torstai 26. syyskuuta 2013

Retki Viinapolun rengasreitillä!

Ruusumuori ei vielä asetu talviteloille, vaan tarpoo metsissä marjojen perässä.

Nyt olisi vuorossa ihan pelkkä hupimatka: tehdä luonto- ja kulttuuriretki tuonne maastoon, missä kyläläisten talkoovoimin raivaama ja merkitty reittipolku nimeltä Viinapolun rengasreitti kulkee Linnanraunion, Paskarämeen, Liekokankaan, Pahkamaan ja vanhan vanrsinaisen Viinapolun kautta takaisin siihen mistä lähdetään. Reitin pituus on kuusi kilometriä. Sitä on tarkoitus myöhemmin puolittaa, mutta vasta ensi keväänä.

Haluan sitä opastaa ja esitellä yleisölle ihan luonto- ja virkistysreittinä ja vähän kertoilla juttujakin. Tarjoan matkalla korppukahvit ja mehua. Hinnaksi otan nyt 5 euroa hengeltä. Näin toivon, että tällainenkin retkimahdollisuus kaupunkilaisille olisi tarjolla ja tulisi tutuksi.

Lasikankaan kyläyhdistyksen sivuilla on sitä myös esitelty. Sieltäkin saa maastokarttaa printata. Ja myös tästä. Minullakin on myytävänä muovitaskussa näitä karttoja euron hinnalla. 

Kaikkinensa tämä retki nyt tehtäisiin ensi sunnuntaina 29.9 kello 14.00. Retki kestää noin kolme tuntia. Lähtö tapahtuu Kastellin Linnanraunion parkkipaikalta. 

Toivotaan hyvää säätä! Polku on yleensä kuiva, joten lenkkareillakin pärjää, mutta saappaat mukaan jos on märkä keli. 

Tervetuloa!

Tässä vähän retken kuvasatoa. Vahingossa kameraani oli jäänyt päälle tuollainen tyyliväritys, mukavasti salaperäisyyttä antamassa.

Viinapolun risteyksessä


 Kukahan tuossa kuvassa pelkää ketä?

Kyläyhdistyksen vesuroimaa polkua oli helppo kulkea.

Tuohinnon vanha kivinavetta iltapäivävalaistuksessa.
Kiitos kanssakulkijoille mukavasta retkestä!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kannattaako kesäkahvilan pito? Inventaariota...




(Huomaa kirjotuksen vuosiluku, nythän on jo vuosi 2020 ja kahvilani on ollut yhä avoinna.)

Muistan mummot Ruotsissa joku vuosi sitten. Valtatien varressa tuskin näkyvä kyltti ’Sommarcafé´’, pari pientä pitsiliinoin keikkuvaa pöytää ruohikossa. Tarjottimella kilisevät ruusukupit hyvää kahvia ja kotileivottua pullaa. Mummot naureskelivat, että kun aika tahtoi tulla pitkäksi, laitettiin kahvila. He kyselivät, olivat uteliaita ja niin iloisia meistä. Liekö he enää kahvia keittelevät? 

Suomessakin on kaivattu lisää kesäkahviloita. Tehtiin paperisotakin lievemmäksi, kotikahvilat pois viranomaisten valvonnasta, niin että ovat enemmän omillaan.

Siihen ryhdyin. Surua ja tyhjää tilaa peittelemään kai kahvilani ja puutarhani perustin kaiken kokemani jälkeen, pelkästä ajatuksen heitosta vain. Ja auliista palveluhalusta rupesin yrittäjäksi!! Minulle avautuivat hienot mahdollisuudet heti yrityskurssin ja tukijoiden myötä! Wau! Sitä tarvittiin.

Ps. Olen tähän blogisivulleni valmistanut muistilistan, mitä tulee ottaa huomioon kahvilan avaamisessa.

Toissa kesän kävijöitä oli ehkä noin 1000, eihän he kaikki vieraskirjaankaan nimeänsä laita. Nyt kävijöitä oli vähemmän. Alamäkiäkö tässä mennään? Paikka on tutkailtu, käyty, katsottu ja sillä siisti? Kesän tuotto oli pienempi, vaikka omillani yhä olen. En ole kahvilaani paljoa satsannut. Tosin aukioloaika oli tänä kesänä päivää lyhyempi, ja vilkkaimman sesongin olin itse lomalla.

Mutta kyllähän se panee mietityttämään. Pitäiskö lyödä hanskat pöytään? Turhaako tämä kaikki on?
Turhaako se, että nousen aamulla pullia paistamaan, välipäivinä kakkuja pyörittämään? Turhaako se, että siivoan ja valmistelen paikat, nostelen pöydät, tuolit ja järjestelen?

Turhaa se olisikin, jos siinä sitten istuskelisin ja odottelisin asiakkaita. Onneksi tämä on kotini ja aina voin tehdä puutarhatöitä tai kotitöitä kaiken lomassa. Siinä sivussa palvelen jos joku tulee ja usein jään turinoimaan. Sivuhomma? Aivan turhaa kaikki olisikin, jos se olisi elantoni, mutta kun se on vain eläkeläisen kumma päähänpisto. Yritteliään eläkeläisen!

Joskus kuvittelin, että nyt on kyläläisillä oma kahvila, mihin tulla, istua ja tavata muitakin, jutella kuulumisia. Katinkontit! Ei tässä juuri kyläläisiä ole näkynyt. Eivät he sellaista tarvitse. Mutta aina joku sentään käy, naapurista ainakin.

Kuvittelin myös, että Linnanraunion vierailijat tässä mielellään pysähtyvät kuulemaan enemmänkin tietoa niistä ja voisin heitä ohjailla laajemmalti Raaheen ja muuhunkin ympäristöön tutustumaan. Useat tulevat asuntoautoilla, jossa heillä on eväät ja nettitiedot. Monet vain huristavat ohi, pyörähtävät raunioilla ja huristavat pois. Eivät he minua tarvitse. Mutta joku utelias kuitenkin  pysähtyy kahvillekin kyselemään enemmän alueesta. Kiittää tiedosta ja hyvästä kahvista!

Kuvittelin, että nyt raahelaisetkin innostuisivat enemmän tutustumaan sivukyliin ja raunioihin. Mutta ei. Ei edes matkailuasiamies ole tänne ehtinyt saatikka muut virkamiehet. Tämä on liian kaukana. Mutta joku utelias kuitenkin tulee.

Kuvittelin, että ihmiset kaipaavat maalaisrauhaa, istuvat ja hengittävät syvään. Aika harva sitä on kiittämässä. Mutta on minulla sellaisiakin asiakkaita, jotka tulevat toisenakin kesänä ja usean kerran kesässä.

Kuvittelin, että minulle tulee kiire. Ei ole tullut. Ei ole tullut kukaan harjoittelijakaan kysymään työpaikkaa, eipä silti. En ole heitä tarvinnut. Ystävät mielellään ovat auttamassa silloin tällöin. Mutta on se jalka saanut puolijuoksuakin välillä käydä. 

Kuvittelin, että elävä musiikki, tanssi, runot ja muu harrastusjuttu kiinnostaisi ihmisiä, sillä pyrin melkein joka sunnuntaiksi järjestämään elävää ohjelmaa. Siitä pystyin laittamaan ilmoituksenkin Seutukunnan toimintapalstalle lehteen. Esittäjät ovat tulleet mielellään. Ihana paikka soittaa, laulaa, tanssia, runoilla luonnon helmassa! Kuulijoita olisi kaivannut enemmänkin mukaan. Mutta moni tuli ja ihasteli.

Olen huono yrittäjä! Pääsin nippa nappa joskus kauppaopiston kurssit läpi. Nyt yrittäjäkurssi meni paremmin. Mutta en osaa mainostaa paikkaani. En ehkä osaa suunnitella. Eikä minun pienellä eläkkeellä ole varaa laittaa tällaisesta kahvilasta ilmoituksia lehteen. En osaa käyttää hartiavoimiani esille tulemiseen. Eikä minulla ole varaa tehdä kotisivuja, pelkkää blogia vain pidän. Tykkääjiä facebookissa on liki 200. Se on yrittäjälle pieni. Lukijoita on, ruusupullillekin 700.  Ruusumuorin kesäkahvila - blogisivustolla lukukertoja on kahden vuoden ajalta n. 12 000, kesäkuukausina noin 1000 lukukertaa. 

Siltikin. Kuvittelin liikoja! Mieleni kuin pullataikina.

Joku kurkistelee tietojani kuitenkin, olemassa ollaan, mutta matkalle kahvilaan asti ei ehdi. Sitten joskus ehkä. Lamaa kärsitään. Bensa maksaa, tiedän. Raahesta tänne on edestakaisin n. 30 kilometrin matka. Se on paljon pelkälle kahville tulla, jos ei muusta ole kiinnostunut. Itsellä menee automenoihin noin 200 euroa tavalliseen kulkemiseen ja auton pitämiseen kuussa. Luksus-maaseutueläminen luontoineen on kallista. Kahvila pitäisi olla valtatien vieressä ja liikenteen melussa. Ei tätä miksikään ABC:ksi ole kylläkään tarkoitettu. Tämä on tarkoitettu salaperäiseksi paikaksi metsässä, luonnon, maalaiskulttuurin ja ikivanhan historian keskuuteen tulla.  Mutta aika usea tänne jopa pyöräileekin!

Puutarha ei ole vielä niin valmis, että se kiinnostaisi. En ole sitä avannut vielä edes Raahen puutarhaklubilaisille. Harva heistä on tässä tietääkseni käynytkään.  En ole puutarha-asiantuntija. Mutta jotakin olen oppinut!  Noin 40 eri lajia ruusupensaita on kasvamassa iloisesti, vaikka pieniä vielä ovat.

Kaksiviikkoisen Suomen  ruusukiertomatkani varrella näin monenlaisia puutarhoja, ihmeen ihania, pieniä ihania, upeita ja vaatimattomia, kaikki mielenkiintoisia. Mutta ei missään ollut sellaista kuin  minulla tämä tässä!

Mitä on siis jäljellä, miten käy tilitaseeni? Verottajaa se ei ilahduta. Materiaalinen taseeni on aika mitätön. Mutta odotas kun otan sen henkisen puolen tähän mukaan! Tykkään asiakkaistani, he ovat juuri niitä oikeita tällaiseen paikkaan. Tykkään heidän tarinoistaan, heidän tavastaan kohdata luontoa ja pientä paikkaa. Tykkään heidän asenteestaan löytää se olennainen. Ja olen ollut kamalan iloinen ja yllättynyt kaikista heistä, jotka ovat laittaneet oman kortensa kekoon tähän, luoneet taiteellaan tämän kaiken viihtyvyyttä ja jakaneet siihen luovaa voimaansa. Onneksi verottaja ei ole päässyt henkisten arvojen kimppuun.

Tässä asiassa tunnen olevani rikas ja voittaja. Olen saanut luottamusta, terveyttä, energiaa ja uskallusta luoda omaani. Olen saanut kiitosta siitä. Ehkä se, että kun voi olla omaan tekemiseensä tyytyväinen, on elämän suurinta voittoa. En voi kantaa huolta heistä, jotka ovat pettyneet paikkaan ja odottaneet jotain muuta. Teen tätä työtä myös heidänkin eteen, mutta vain omilla resursseillani.

Ennen kaikkea tänä kesänä olen ollut myös myrskyn silmässä (tuulivoimaloiden ja luonnon tuhoamisen uhka) ja voinut tehdä siinä jotakin monen muun puolustajan rinnalla. Tämä on ollut hurja kesä!

En voi siis lopettaa kahvilaani, en vielä ainakaan. Jatkan sitä samaan malliin ensi kesänäkin!

  
Toivon, että joku tulee silloinkin täällä käymään. Ihmettelemään.

Ps. Lisään tiedoksi, koska tänne sivulle usein kurkistetaan, että kesä 2014 oli jo vilkkaampi. Ruusupensaitakin jo kasvamassa 60 ja paikan ehostus ja kaunistus parempaan suuntaan. Kiitos hyvästä kesästä!
 
Ps. Ps. Vuonna 2018 saatoin kertoa, että ruusutarhani on valmis, yli sata ruusulajia ja -lajiketta. Ja se kasvaa koko ajan. Vuonna 2022 kahvilani täyttää 10 vuotta!

 Kuka muistaa vanhat The Temptations? Just my imagination