maanantai 26. syyskuuta 2016

Puutarhan värikäs syksy!

Minulla on ollut joitakin ryhmiä nyt myös syyskuussa. Silloinkin vielä kukkii moni ruusu ja perennakin. Kuitenkin nyt vasta, syyskuun lopussa, kukkii puutarhani tosi värikkäästi. Mietinkin, että uudenlainen ruusujen esittely olisi joskus paikallaan tässä värikkyydessä, mikä usein jää huomioimatta. Tässä syksyinen tervehdys kesäkahvilani puutarhasta!



Morsiusangervo

 
Ruusut Juhannusmorsian eli morsionruusu ja punaisena leimuava Kiiminginruusu

Karjalanruusu

Keijunruusun upeat kiulukat ja punainen lehdistö

 

Linnanmäen Kaunotar on myös hyvin värikäs vuoristoradallaan tuossa, ikää vasta 3 vuotta. Mitä se onkaan aikuisena! Vieressä Rosa Altaica eli idänjuhannusruusu.

Mökinruusun kauneus voitti viime syksynä kaikki muut ruusut, mutta nyt on
myrskyt vaurioittaneet sitä.

 
Etupihalla Eiffeltornissaan ranskalainen ruusu Olkkalan keltainen väritys ja samoin vieressä
kirkonruusu Ruustinnalla. Nekään eivät ole vielä täysikasvuisia.

 

Herttoniemen Helena yllä on myös kauniin keltainen syysasussaan. Nuo kanadalaiset puskevat vain koko ajan noita kukkavarsia, kuvassa köynnösruusu William Baffin. Tosin se on vasta pihallani ensimmäistä kesäänsä. Saa nähdä kuinka se kestää talven?


 


Viime vuosina olen istuttanut puutarhaani myös puita ja pensaita. Vasemmalla kauniisti kasvava ja pukeutuva pilvikirsikka. Pensaat ovat vielä niin pieniä, mutta tosi värikkäitä. Myös Karhunköynnös, Karjalasta tuotu "Tupakkakukka" on kauniin keltainen ja kukki pitkään vaaleanpunaisia kukkiaan. Se kiipeilee mukavasti ruusuportilla ja aidan yläreunaa enkä ole siihen vielä suuttunut.

Hyvää syksyä kaikille! Toivotaan että talvi tuo sopivasti lunta kaikkien puutarhojen suojaksi. Viime talvesta opimme kuinka tärkeä peite se on.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Lupaus vuoden 2017 kesälle

Itselleni lupasin aikoinaan, kun kahvilaa aloin pystyttämään vuonna 2012, että jos seitsemän vuotta sitä jaksan pitää, niin jotakin on tehty. Sen jälkeen mietin asiat uudelleen. Tässä tulee nyt lupaus heillekin, joiden sanonta kuuluu: "Olen aikonut joka kesä käydä, mutta niin se vain kesä vilahtaa eikä ole tullut lähdettyä". Vielä heilläkin on siis mahdollisuus tutustua maaseutuun ja ruusuihin, juoda pannukahvia ja kotipullaa ja etsiä energiaa ruusuista ensi kesänä.

Niin se kesä taas vilahti. Toisaalta olen kyllä usein miettinyt kaiken kannattavuutta. Kaiken tämän palvelemisessa olen aika kiinni koko kesän, kun joskus olisi halu tehdä muutakin. Eipä silti. Molemmat palvelevat toisiaan, kahvila ja ruusutarha, ne taas yhdessä ihmisiä ja minua, jotka löytävät tästä jotakin. Koska minulla on kahvila, se velvoittaa minua pitämään puutarhani jokseenkin kunnossa. Ja koska minulla on puutarha, se tarjoaa aivan omanlaisensa puitteet kahvilavieraille nauttia muustakin kuin kahvista. Ja se tuottaa minullekin mielihyvää. Näin itse Ruusumuorikin voi paremmin.

Nyt oli vähän niukka kesä. Epämääräiset sääolosuhteet vaikuttivat kävijämäärään ja ruusujen kukkimiseen. Kesä oli lämmin, mutta märkä! Se vaikutti myös ryhmien vierailuun, joita alkukesästä oli vain muutamia. Joku ryhmä joutui perumaankin tulonsa. Huomaan yhä enemmän, että tietty uteliaisuus paikkaa kohtaan on tyydyttänyt ihmisiä yhdellä vierailulla. Kun taas puutarhaihmisiä käy yhä enemmän ja useammin. Nythän olen pitänyt tiettyjä esittelypäiviä myös ruusuista.

Syksyllä tosin on käynyt pieniä ryhmiä ihan vain virkistyäkseen, ja säät ovat olleet hyvin suotuisat. Tässä on kahvit ja tapaamiset helposti sujuneet ulkotiloissa syyslämmöstä nauttimalla. Toivottavasti sää suosii myös ensi viikon viimeistä ryhmää, jonka jälkeen laitan kahvilani talviteloille. 

Viime kesän sääilmiöt vaikuttivat myös siihen, että en järjestänyt useinkaan sunnuntaisin mitään esiintymistilaisuuksia tähän. Jospa ensi kesä olisi toisenlainen kahden sateisen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan se, että kahvilani on kesäinen pieni aitta, kotikahvila ja puutarhakahvila, on  se luonteeltaan sellainen, jonka kanssa tulee toimeen niin kauan kuin intoa ja terveyttä siihen riittää. Tiedän, että aina joku kahvilasta innostuva lukee sivujani ja hakee tietoa kesäkahviloiden kannattavuudesta. Tiedän, että kesäkahvilat ovat kuitenkin suosiossa joidenkin matkaajien piirissä. Joten varmaan niilläkin  on oma paikkansa tämän lajin pienessä yrityselämässä.

Näillä mietteillä olen päättänyt jatkaa toimintaani. Toivottavasti alla oleva Lawinia kukkii vähän aikaisemmin ensi kesänä kuin nyt syyskuun lopulla.

Ruusumuori Leila Kastelli


Oman kyläni kantelemuori Aila Nikola ja kansanlaulu Kuivalla Kalliolla

maanantai 22. elokuuta 2016

Lopussa kiitos seisoo!

Hyvillä mielin Ruusumuori jätti kahvinkeiton ja pullan leipomisen kesän viimeisenä kahvilapäivänä.
Tanssijat ja jumpparit loivat siihen omaa hohtoaan ja yleisöä oli kannustamassa.

Tosin aurinko ei pyynnöistä huolimatta paistanut, mutta ei satanutkaan. Ilma oli leppoisan lämmintä.

SUURKIITOS KAIKILLE NIILLE JOTKA ARVOSTIVAT VIERAILULLAAN PIENTÄ RUUSUTARHANI JA AITTAKAHVILANI ANTEJA!

KIITOS ENNEN KAIKKEA NIILLE, JOTKA LAULOIVAT, SOITTIVAT JA TANSSIVAT PUUTARHASSANI! Jospa he tästä annistaan vuorostaan saivat ruusuista energiaa mukaansa. Kiitos kuuluu siis myös ruusuilleni. KIITOS MYÖS TAITEESTA, JOTA ESITTELIVÄT TILOISSANI TAIDEMAALARI PIRJO NYKÄNEN, KUVANVEISTÄJÄ MATTI LEPISTÖ JA KANSANTAITEILIJA PENTTI YLIKULJU! MYÖS KAARINA SARVIRANNAN JA ANJA KORTELAISEN KÄSITÖISTÄ KAHVILATILOISSA!

Ja suurkiitos ystävälleni JAKKULAN PAULALLE, joka on auttanut minua kolmena kiireisenä kesäsunnuntaina!

Kaiken tämän ansiosta suuntaan katseeni ja voimani seuraavaankin kesään.



Raahen Merenhelmet ry.


Pattijoen Jumpparit 





Keskikesän lämpimät ryöpsäytti kerralla puutarhan kukintaan. Mutta vieläkin jotkut ruusut vasta hierovat silmiään auki, kuten Lawinia ja Peace. Sointu iloisesti kukkii koko kesän ajan!


Näin laskin kahvilalipun pöydälle kesän viimeisen ruusumaljan viereen! 

Hyvillä mielin.

Tukijani, ystäväni ja naapurini Aila Nikola, kansanlaulu Kuivalla kalliolla

maanantai 15. elokuuta 2016

Viidennen vuoden tanssipäivä 21.8 klo 14.00!

Tanssi on kuulunut osana Ruusumuorin elämään, siitä kuntoni ja positiivisuuteni lähtee.

Itämaisen tanssin ystäväni Merenhelmet ovat olleet joka kesä viihdyttämässä kauniilla kuvioillaan ja tansseillaan puutarhaani ja kahvilaani. Ja aina on paistanut aurinko! Ei se nytkään voi pettää meitä tänä viimeisenä tämän kesän aukiolopäivänä. 

Heidän mukana tulevat nyt myös Pattijoen Jumpparit esittämään oman näytöksensä pihamaallani. 

Ja huom! Sateen sattuessa siirrymme katsomaan esityksiä kylän liikuntahallille!

Tässä edellisvuosien tunnelmaa:

Ensimmäinen kesä 2011



Toinen kesä 2013


Silloin vierailivat tässä myös israelilaisen tanssin 
harrastajat.



Kolmas kesä 2014



Neljäs kesä 2015



Viides kesä 2016? 

Tehdään siitäkin mukava ja viihtyisä päivä! Tervetuloa!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Avoimet puutarhat - Elokuussa kukkivat ruusut ja perennat Ruusumuorin pihalla

Olen pitänyt tänä kesänä kirjaa Ruusujen aukeamisajankohdista blogisivullani tässä. Siitä puuttuu vielä elokuussa avautuvat ruusut.

Laitan tähän kuvia ruusuista ja maisemakuvia perennoista, jotka ovat auki vielä 7.8 olevassa avoimessa puutarhapäivässä klo 12-18. Mielestäni on kuitenkin outoa, että silloin on paljon väkeä, mutta muulloin vähemmän, vaikka kahvilapuutarhani on avoinna koko kesän sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin. Suurin ruusujen kukinta-aika kohdistuu heinäkuun alkuun ja keskivaiheeseen.

Rugosatarha ja kolme karhua
Kanadalaisten köynnösruusujen alue, samettiruusut ja ruusupapu
Parkkipaikalta tulee nyt silta, kukkivana harjaneilikka ja tulikukka 
Ruusumalvaa ja myskimalvaa siellä täällä
Ruusuportilla vaaleanpunainen karhun-
kierto ja dorian villakko.
Etupihalla jääkarhun kera kuunliljaa, vuohenkelloa ja tarha-alpia

Etualalla mäkimeirami eli oreganum vulgare






Väriminttu
Rugosa-ryhmän kuningattarena Rosa 'Sointu'
Edellinen läheltä kuvattuna
Schneekoppe
Pappilan neito
Moje Hammarberg
Roselina
Nuokkuva Monte Cassino
Jopa nukkeruusu vielä kukkii
Toivon, että valtakunnallinen tapahtuma saa kuitenkin ihmiset liikkeelle. Harmi kun Raahen tienoolla ei ole muita puutarhoja avoinna kuin tämä ja Särkän Taimisto. Kauniita pihoja on tosi paljon! Ja harmi, kun kesä on ollut niin sateinen, lämmin ja hurja, että yleensä kaikki kukinta on ollut kaksi viikkoa edellä aikaansa. Tämä on ollut kaunis kesä ja yhä sellaisena jatkuu!

TERVETULOA! Ruusumuori Leila Kastelli