Neljän vuoden ajan ruusumuoria on höykkyytetty hyvällä ja pahalla! On ollut syöpää ja väsymystä, heikkoutta ja lepoa. On ollut jättimeininkiä ja kirjojen julkaisemisia, viiden vuoden ajan vuodessa yksi kirja! Viime kesä huipentui Raahen Fiian valintaan osakseni ja Viherpiha-lehden kansikuvamuoriksi! Julkisuutta on ollut vähän ylenpalttisesti. Toivoisinkin jokaiselle eläessään enemmän huomionosoituksia heidän työstään, ideoistaan, perheen, suvun ja ympäristön huolehtimisesta. Vaikka suomalainen sanoo, että 'enhän minä mitään', niin kiitoksista kuitenkin ilahtuu. Jokainen ihminen on omalla tavallaan huomion väärti!
Puutarhani oli mukana myös Avoimien Puutarhojen päivänä ja vierailijoita oli runsain mitoin.
Kesä 2020 on ollut vilkas ja iloisia kohtaamisia täynnä! Harmittaa jopa, että päätin pitää kahvilaani ja puutarhaani auki vain heinäkuun ajan. Elokuussakin olisi ollut vierailijoita. Kysyjiä oli ja useille lupasinkin käydä ruusuja katsomassa. Toisaalta, olisinko sellaista vauhtia enempää jaksanutkaan, vanha muori kun olen. Tosin energiani ovat palautuneet ja olen taas innolla ideoinut juttujani. Puutarhan kunnossa pitämisessä työtä kuitenkin riittää.
Vapaan elokuuni käytin ystävien tapaamisessa ja marjojen poimimisessa. Mustikoita on ollut kerrankin kunnolla, kuten myös puutarhamarjoja.
Olo on onnellinen kaikesta. Puutarhassani vieraili ihania ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita ruusuista ja puutarhasta. Jätinkirkon vierailijoitakin osui puutarhaani. Koronan takiahan nyt tutustuttiin yleisesti enemmän kotimaahan ja nautittiin sen antimista ja elämyksistä. Ihan oikea suunta! Pieni Raahen kaupunki oli kunnostautunut monella tavalla antimistaan turisteja varten ja koki nousua.
Olen luvannut pitää kahvilaa ja puutarhaa avoinna kesällä 2021 myös!
Apua ja kannustustakin olen saanut. Joten on aika kiittää ja muistella kuvien kera. Ystäväni Merenhelmet kävivät uutta Fiiaa onnittelemassa, kuten monet muutkin kahvilavieraani.
Edelleen kahvilani antimet ovat yksinkertaiset, pannukahvi ja luomumaitoon tehdyt ruusupullat sekä piirakkaa. Tunnelma on tärkein ja lähiseudun esiintyjät.
Perennat ja ruusut kukoistivat kesän aurinkopäivistä!
Uutta kahvilassani oli vanha sivustavedettävä sohva, ja nk. "hetekkaportti" kahdelle kiipeävälle ruusulajikkeelleni: Wasagaming ja Sofia. Toki muutama uusi ruusulajikekin tuli 114 eri lajikkeen lisäksi hankittua ja vähän muutakin pensasta ja puuta.
- Ystäväni Anja pääsi vihdoinkin 7 vuoden jälkeen ihmettelemään ruusutarhaani, kun tytär Tiina toi hänet tänne autolla. Anja oli laittamassa alkuun kahvilaani vuosina 2012-13 kahvilaani. Muistelot ovat hauskoja!
Raahen Seudun toimittaja Sari Jaatinen otti tällaisen mieleiseni kuvan. En hyvästele mitään, olen kotona metsäpolulla ja taaperran rohkeasti eteenpäin. Odotan talvea innolla, että voin paneutua jatkamaan ruusutarinoitani.
HYVÄÄ SYKSYÄ!
Ps. Anteeksi tuo kuvasommitelmani. En yhtään ihastunut blogityylin muuttamisesta. En vielä ole harjoitellut tätä oikein käyttämään.