Viinapolku

Viinapolku on ikivanha oikopolku kahden suuren ylipääläisen talon Kastellin ja Tuohinnon välillä. Teitäkin kulki, mutta jalkasten oli mukava oikaista metsän halki. Sitäkin kautta tuli noin kahden kilometrin matka. Maastokartassa vieläkin mainitaan nimi Viinapolunristeys, mutta muuten viime vuosina polku on hakkuiden ja soistumisen kautta väliin umpeutunut. Risteyksestä kulki polku silloin myös Liekokankaalle (jossa on pienemmät jätinkirkot), mutta kulku sinnekin on nyt vaikeutunut. 

Kastellin sisarukset innostuivat pari vuotta sitten etsimään polkua esiin. Nyt se onkin tallattu hyvään kuntoon Kastellista Linnanraunioille, josta se jatkuu metsätietä puolen kilometrin verran Paskarämettä kohden ja kääntyy Linnaraunioiden takaa polkuna oikealle. Sitä pyritään nyt merkitsemään paremminkin. 

Viinapolku-nimitys juontuu kahden eläkeläisvaarin ystävyydestä ja paloviinan viihteestä. Nämä silloin nk. syytinkiläiset kävivät toistensa luona vanhoja muistelemassa ja vähän kohottamassa 

astiaa niille. Myöhemmin, kun viinanpolttoa kiristettiin, vain Kastellin talo sai luvan viinanpolttoon. Polku muuttui entistä tärkeämmäksi. Ja jos jalkaa joskus painoi matka, niin Viinapolunristeyksessä oli sopiva suuri kivi, jonka halkeamaan välillä piilotettiinkin viinalakkaria.

Polkuun liittyy romantiikkaakin, sillä kyllähän polkua toki muutkin käyttivät. Siellä polulla kohtasivat usein myös nuorikot, Tuohinnon Anna ja Kastellin Johan (Aarne Kastellin isovanhemmat), jotka sitten avioituivat ja suku kasvoi. Muitakin tarinoita liittyy viinapolkuun. Jopa itse Linnan jättikin on sitä astellut ja pelotellut siinä kulkijoita.

Sitten kun on ajeltu pyörillä ja autoilla, tuollaiset kinttupolut ovat jääneet tallaamatta ja usein myös unohtuneet ja maastosta hävinneet. Se on suuri vahinko, sillä niihin liittyy usein paljonkin paikkakunnan historiaa, kuten tässäkin näemme. Viinapolun toisessa päässä lähellä Vanhaa Kastellia on suuri lähde, jota on puhdistettu.

 

Lähteet usein tunnistaa ruosteisesta ympäristöstään, jolloin kivennäisvedet ruskettavat uomaa ja kasvillisuutta ympärillään. Latvaojan varressa ja siihen laskeutuvina on runsaasti tällaisia kivennäisrikkaita lähteitä, jotka osin puhdistavat ojaa. Näin ehkä on säilynyt myös ojan oma taimenkanta. Sillä usein luonnonojien veden  saastumisuhkana on suo- ja metsäojitukset sekä lannoitteet.

Tässä lähteessä kesäkuumina päivinä jäähdytettiin maitotonkat odottamaan meijeriin hakua.

Siis ei ihan niin romanttista, kuin tässä laulussa 'Lähteellä'.

Pieniä mukavia juttuja!

Eräällä ystävälläni on nippu kirjoja kauniista ajatelmista. Hän väsäsi pieniä lappusia, joita saa ottaa tällaisesta ihmeellisestä rasiasta. Teksti voi lapussa olla hyvinkin osuva ja sen saa laittaa taskuun, josta se taas voi löytyä sopivalla hetkellä. Itse rasian löysin eräältä kirpputorilta Ruotsissa. Joku sanoi sitä käsilaukuksi, joku pensselikoteloksi, joku karttalaukuksi, joku retkipullon säilytysrasiaksi. Jos joku tietää tämän todellisen tarkoituksen, olen kiitollinen. Nyt se kantaa ruusuisia ajatuksia sisällään! Ja löytyy Ruusumuorin Aittakahvilasta.

Yksi ihmetyksen aihe kahvilan pihalla on ollut tämä.

Itse olen nimennyt tämän 'esiintymislavaksi'. Nyt siinä tosin esiintyvät vanhat astiat kukkineen. Kuten asiakkaat ovat huomanneet, vanha talon pohjoissivulta on purettu vanha  laudoitus ja laho ulkoeteinen pois. Talo saa aivan uuden julkisivun ja alkaa olla pian valmis. Tämä hökötys on eteisen ulkoportaat, jotka piti vain siirtää johonkin. Ja ne somistavat nyt etupihaa.

Toinen hökötys on tämä, josta kysellään, että mikä tuo on. 

Siinä on naapurin Paulan vanha vaahtera, joka on toisen naapurin luovissa käsissä saanut vähän uutta muotoa. Virallisesti se edustaa Aurinkokellon jalustaa. Ja Atlashan sitä on myös kannattamassa. Aikaa on tutkittu silloin tällöin ja on huomattu, että ihan se ei pidä paikkaansa. Saattaa heittää puolikin tuntia.

Kiviä, kiviä on joka paikassa. Ja ne ovat aina yhtä kauniita.

Ruusumuorin puutarhavärejä loistossaan

Kesä on kukkeimmillaan. Kerrotaan, että täällä pohjoisessa valoisten kesäöiden ansiosta kasvavat kukkavarretkin enemmän pituutta kuin etelässä. He ikäänkuin kurkottuvat kohti valoa, yölläkin.

Siksi tuntuu tuo runsaus ihan ylettömältä. Myös rikkakasvien, joita en ole ehtinyt kitkemään. Hyvä, että kerkiän nopean nurmikkoruohon kasvun perässä kulkea vanhalla rämällä leikkurillani.

Mutta värien iloa löytyy silmille!

Helokin hohtoa harmaalla

Niin kaunista on luonnon mesiangervo ja aukeamassa olevat siniset ritarinkukat yhdessä!

Valkoinen akileija ja kurjenpolvi

Ruusumuorin kahvilakissat Ruusa ja Majuri

Kesäkahvilanpito on  puolessa välissä sen kesää.

Vierailijoita on tullut ja mennyt, väliin vilkkaammasti, väliin hiljaisemmasti. Mutta tyhjänä ei aitan ole tarvinnut vielä päivääkään olla. Puutarhaistuskelu on jäänyt vähemmälle, kun tuo sää on ollut sateista ja pilvistä enimmäkseen. Se harmittaa, sillä tilaa ja pöytiä siellä olisi.

Tiedättekös, ketkä ovat olleet ahkerimpia kahvilassa vierailijoita?

Pikkukissani Ruusa ja Majuri. 

Ihan pienestä he oppivat seuraamaan askeleitani tuossa talon ja aitan välillä. Ensimmäinen suuri 'missä Ruusa-huonenaiheeni' olikin, kun en eräänä päivänä löytänyt sitä mistään. Koko talon etsin, huhuilin pihalla ja jo todella huolestuin. Kunnes poikkesin kahvilaani, ja siellähän hän nukkui kaapin alla nurkassa sikeästi päiväuniaan. Sittemmin he löysivät molemmat sieltä hyvän nukkumapaikan. Laitoinkin sinne huovan ihan heitä varten. 

Kahvilakori on mukava paikka.

Kun kissat kasvoivat ja juoksivat jo vapaana pitkin pihaa, he ilmestyivät kahvilaan heti kun kuulivat sieltä ääniä. Ja varsinkin lasten äänet ilahduttivat heitä. He oppivat pian, että lapset leikkivät heidän kanssaan. Niinpä tömisi usein pihantanner pienistä ja vähän pienemmistä jaloista, kun lapset vetivät perässään vanhaa aamutakkini vyötä. Se oli iloista touhua! Jotkut vieraat tulivatkin ihan kissoja tervehtimään.

Huomasin, että Majuri väsyi aika pian ja vetäytyi johonkin turvalliseen paikkaan levolle, mutta Ruusa jaksoi pitää seuraa ja näyttää kaikki temppunsa puusta kiipeilyyn asti vieraille. Kun aitassa hiljeni, löysinkin usein Roosan pitkin pituuttaan aitan penkiltä nukkumasta. Silloin sitä ei häirinnyt edes vieraiden silittely. Uni oli makeaa.

Kuinka ylpeä olenkaan kissoistani. He ovat luottavaisia, ystävällisiä ja seurallisia. Oikeita kunnon KAHVILAKISSOJA!

Kansanpelimannit soittelevat/soittelivat 2012!

Hei!

Ruusumuori on katsellut surullisena taivaalle ja sateen murjomaa puutarhaa, mutta kesää on vielä jäljellä. Joidenkin vieraiden kanssa on istuttu sateen ropistessa aitan kattoon ja tarinoitu. Kaukaisiakin vieraita tavatta, ihan nettipuutarhaystäviä. Terveiset ja kiitokset käynnistä sinne Keuruulle!

Vieläkin raskaat pilvet uhkaavat puutarhani kukkapenkkejä ja ruusuja, joista Minetten olen peittänyt päivänvarjoin. Tämä pensas lupailee runsaasti kukkia!

Sunnuntaina 15.7 on odotettavissa kaunista ilmaa ja odottelen kovasti pelimanneja saapuvaksi kello 14.oo kieppeillä. Silloin on mukavaa istua puutarhassa (jonne on saapunut aivan hirsipöytäkin penkkeineen) ja kuunnella Annelin ja Birgitin mukaansa tempaavaa musiikkia. Ja katsella pajuhevosten ja villien kissanpentujen kesäriemua.

Joten tervetuloa! Nyt lähtee ruusumuori leipomaan!

PS. Sunnuntaina AURINKO PAISTOI! Kyllä olin onnellinen, askelparitkin tuntuivat ihmeen ilmavilta puutarhapolulla kun kuljin milloin kahvia uusien, milloin jäätelöä ja muuta noutaen. Pelimannit, Anneli ja Birgit tykkäsivät musisoida yhdessä pitkästä aikaa ja äkkiä siinä pari tuntia vierähtikin. Laulajiakin ilmaantui mukaan. Tunsin, että kaikilla oli hyvä olla. Kiitos taivaalle, kaikille vieraille ja soittajille! Ja Anjalle, joka vielä touhusi kahvilassani ja oli tosi tarpeen!

Konstan parempi valssikin taisi soida, jos en väärin muista...

Vierailu Muhoksella, Jurvakaisen ateljee ja kahvila

Joskus virkistää nähdä muuta.

Kahvilan pöydässä

Puutarhakahvilaa

Joten teimme ystäväni Anjan kanssa kesäretken Muhokselle Terttu Jurvakaisen ateljeessa ja kahvilassa, sekä pistäydyimme Oulujoen Taimitarhassa pökertymässä lähes 164 ruusupensaan viidakossa. Siitä enemmän ruusutarhablogissani.

Mutta Tertun koti ja kahvila jo sinänsä on vierailun arvoinen ja aivan toisenlainen paikka kuin ruusumuorin aitta. Terttu Jurvakainen on kansainvälisesti kuuluisa taiteilija, minusta 'kukka-maalari' ja aloittanut aivan pienesti omassa kodissaan esittelemällä töitään ja pitämällä pientä puutarhakahvilaa. Kävin siellä joskus pari kymmentä vuotta sitten mieheni kanssa ihailemassa sekä hänen töitään ja kaunista puutarhaa. Nyt hän on luonut siitä suuren ateljeen, jossa muiden töitäkin on esillä ja puutarhamiljöön huvimajoineen. 

Itse hän oli nytkin paikalla opastamassa 35-vuotisnäyttelyään, myi 10 euron lippua, johon sisältyi myös tuore kahvi, hyvä kakku marenkeineen ja pikkuleipineen kauniissa pikkukahvilahuoneessa (ulkona satoi vettä). Ei paha ollenkaan. Ja helposti siellä viihtyy tunnin parikin. Siis suosittelen joukossa 'koti- ja puutarhakahvilat'.

Minä ihastuin tietenkin valkoiseen ruusumaalaukseen, mitä en netistä löytänyt ja jota hän ei mielellään antanut kuvata. Mutta tässä vähän samanlainen hänen kotisivuiltaan poimittuna. Lääh, lääh. Mutta riitti silmille ja sielulle ruokaa aivan katselemallakin! Kiitos!

'Herkällä sydämellä' Terttu Jurvakaisen kotisivuilta

Muistankohan oikein? Jotenkin tämä musiikki tuli mieleen: Debussy Clair de Lune

Jos katselee Tertun kotisivun töitä, tämä musiikki voisi siihen käydä hyvin. Ja muistaa pitää, että Terttu on voimakkaiden värien käyttäjä. Joten laitan vielä yhden kuvan tähän, sekin tietenkin ruusu!

'Kauneuden ihme'

Pajutaiteilija Hilkka Välikangas-Jyrinki

Varmaankin Ruusumuorin pihan kaikkein ihastelluin kohde ensimmäisenä kesänä 2012 ovat olleet hevoset. Moni on säikähtänyt ensin, että onpas hurjaa; hevoset vapaana kahvilan takana. Niin eläviltä ne ovat näyttäneet. Tuskin pienet lapset ovat heti lähelle tohtineet mennä.

Kesällä 2013 niitä ei pihassa enää näkynyt, sillä taiteilijalla on ollut itsellä avoin puutarha yleensä Pekanpäivillä. Silloin voi käydä katselemassa muutakin Hilkan taidetta.

 

Hilkka on naapurikylästä Mattilanperältä ja on tunnettu näillä seuduin luonnonmateriaalia käyttävänä taiteilijana. Alkuaan työnään hän valmisti eläinhahmoja paperimassasta, sitten innostui pajusta ja kaikesta mahdollisesta luonnonmateriaalista. Hänen kotipuutarhastaan löytyy jos jonkinlaista mönkijää ja maahista. Viimeisin taidelaji on sammaltyöt ja mitä vielä keksineekään.

Hän on pitänyt useita pajukursseja paikkakunnalla.  

hilkka.valikangasjyrinki@gmail.com

Jotenkin tämä musiikki sopii Hilkalle...

Nuuskamuikkusen Kävelylaulu

Ruusumuorin kukkatarhaa

Siperian kurjenmiekka kukkii para-aikaa lammen rannalla, ja lubiinit nousevat uljaina jo 20-vuotiselta paikaltaan.

Koska kahvilani on myös puutarhakahvila, on aika moni vierailija myös kiinnostunut puutarhastani. Sehän ei ole mikään tiptop-tarha, vaan puolivilli sellainen. Moni penkki odottaa uudistusta ja moni perkkaamista. Mutta kukkien kukinnalle ei mahda mitään. Villikukillekin pitää antaa mahdollisuus, sillä nekin ovat kauniita omalla tavallaan ja rikastuttamassa pihamaatani. Esimerkiksi jo parhaan kukintansa ohittaneet siniset nurmitädykkeet ovat aina yhtä hellyttävä näky. Myös kuminoita kasvaa siellä sun täällä. En niitä kaikkia nirhase pois, vaan odotan siementen kypsymistä, jotka poimin talvisäilöön. Nokkosia poimin silloin tällöin ravinnokseni ja yrttejä mm. pirtelöihin.

Aidan rakennus on kesken. Ja kivipolut ovat kesken. Mutta eihän puutarhan kuulukaan olla koskaan valmis.
Aina vain tulee lisää ideaa, miten sitä jatkaa, mitä tehdä lisää, missä vaihtaa kukkien, pensaiden tai puiden paikkaa.

Siltikin nautin siitä paljon. Ei mikään ole sen mukavempaa, kuin aamusella ensimmäiseksi hiipsiä avojaloin vielä yöpuvussa tervehtimään kukkia. Aamun kosteus nurmikolla ja kukkien iloinen hymy!

Ruttojuuret ovat jo nyt aivan valtavia sateiden ansiosta. Kuinkahan suuriksi ne ehtivät elokuuhun mennessä?

Tammi kasvaa pihamaalla kilvan vaahteran kanssa.

Punainen kaunokainen eli bellis kukkii esikoitten jälkeen

rönsyilevä akankaali angervojen juurella

Lisäksi kukkivat akileijat, idän unikot, ja kurjenpolvetkin aloittavat kukintansa. Ruusujen kukintaa odottelen vielä malttamattomana.