lauantai 27. heinäkuuta 2019

Elokuun tapahtumia Ruusumuorin kahvilassa 2019

Kesä ei ole vielä ohi, eikä ruusujen kukintakaan ole vielä ohi. Kylmän kesäkuun ja tuholaisten vaivaamat pensaat ovat heränneet uudestaan eloon ja kasvattaneet uusia kukkavarsia ja ehtivät vielä komeilla ruusuillaan, kuten useat perennatkin, mm. ritarinkannukset ja tulikukat.





Elokuulle onkin järjestynyt monenlaista tapahtumaa:

4.8.2019 Pattijoki Päivät, jossa Ylipään kylä keskeisenä paikkana tänä vuonna. Kylän juhlat alkavat Liikuntahallissa Kansanlaulukirkolla ja jatkunevat pitkin päiviä.

Sunnuntai 4.8.2019 klo 10-14 Ylipään liikuntahallissa

  • Klo 9.15 Maksuton kuljetus Ylipäähän Pattijoen torilta Hakalan vanhalla Ford-linjurilla
  • Klo 10 Kansanlaulukirkko ja kirkkokahvit
  • Klo 12 Tervetulosanat, Lasikankaan kyläyhdistyksen pj. Johanna Pistemaa Esitelmä: Pattijoen kylän nousu merestä ja asutuksen synty, Esko Ehrola
  • Klo 12.30 Jaakko Isolan haitarimusiikkia ja yhteislaulua
  • Klo 13.30 Ylipään kylän esittely (diaesitys)
  • Klo 13.45 Lyhyt kyläkierros Hakalan linjurilla, jonka jälkeen (Klo 14) paluumatka Pattijoen torille
Ruusumuorin Kesäkahvila on silloinkin auki klo 12.00 - 17.00. Esittelen mielelläni ruusuja niistä kiinnostuville. Kahvilasta voi myös ostaa Ruusutarina-kirjojani ja uusimmat kirjani Thelban tarina ja Audetan tarina (jatkoa edelliselle). Myynnissä on myös perennan taimia.

Ps. Tämä sunnuntaipäivä oli iloisten kohtaamisten päivä. Pietarsaaren Puutarhayhdistys vieraili puutarhassani lahjoja ja hyvän mielen jättäen jälkeensä. Uskalsin opastaa heitä ruotsinkielellä, koska kaikki eivät osanneet suomenkieltä. Sain jutella myös englanniksi. Ihmisiä eksyy yllättäen kahvilaani ja ihastuvat. Kyläläisiäkin vieraili luonani. Onneksi minulla oli Paula-ystävä Raahesta apuna! Niin vilkasta oli, etten ehtinyt yhtään valokuvaa ottaa.


18.8.2019 tulevat joka kesältä tutut pelimannit Juvenin Anneli (haitari) ja Birgit Vainio (viulu) esittämään kansanmusiikkia klo 14-15.00.



25.8.2019 onkin sitten viimeinen kahvilan aukiolopäivä tälle kesälle. Silloin tanssivat nurmella Raahen Merenhelmet ja luvassa muutakin tanssia alkaen klo 14.00. Esityksen jälkeen tanssittaa Merja Tanjunen Merenhelmejä ja yleisöä salsan rytmissä. Merja Tanjunen on ammattitanssija ja tanssinopettaja. On suuri ilo saada hänet vierailemaan kahvilapuutarhaani.




Ja tottakai kahvila on auki maanantaisin ja tiistaisinkin 12-17 tuonne 25.8. asti.

Sen jälkeen voin ottaa vastaan ryhmiä, jotka tilaavat erikseen oman ajan.