torstai 2. tammikuuta 2020

Päivitystä vuoteen 2020!

On syytä saada Ruusumuorin Kesäkahvilan tiedot ajan tasalle ja suunnitella pikkuhiljaa tulevaa vuotta 2020. 

Olen terveydellisesti palautunut ja kunnossa, mutta olen huomannut, että kaipaan itselleni ja menoilleni enemmän aikaa, joten pidän ensi kesänä auki kahvilaani vähän lyhyemmän ajan 28.6.20 - 26.7.20, su-ma-ti päiväaika sama eli 12.00 - 17.00. En ole tehnyt kahvilassani mitään suuria muutoksia, joten pientä on kahvilani lajitelma. Leivon itse ruusupullia ja vähän muutakin. Keitän pannukahvia, jota jauhan uudella kahvimyllyllä. Pyrin pitämään jäätelöä, mehua ja pientä makeaa. Ja edelleen, KÄTEISRAHA mukaan! 

Kahvilassani esittelen myös Ruusukirjojani ja romaanejani (Thelban tarina, Audetan tarina), joista kesällä valmistunee kolmas jatko-osa. Istutan myös istutusruukkuihin kukan- ja ruusuntaimia, joita otan omasta puutarhastani. Niitä on muutamalla eurolla myynnissä.

Mutta ennen kaikkea tarjoan tätä ihanaa maaseutumaisemaa, ruusujen tuoksua ja luonnonrauhaa! 

Nyt on ollut hassu talvi, olen pikkuisen huolissani ruusuistani. Edellinen talvi oli aika hyvä, joten vain pari ruusulajiketta menetin. Istutin joitakin lisää, joten niitä on nyt 114 eri lajiketta. Täällä on hyvä katsoa, miten ja millaisiksi eri lajikkeet muodostuvat, jos haaveilee ruusuja omalle pihalleen.
Päivitän myös tuota sivua "Ruusujen aukeamisajankohdat", usein katsottu sivu löytyy tuolta oikeasta palkista.

Välillä tulee ihana pehmeä lumi, välillä sataa ja lumi sulaa, mutta onneksi ei ihan kaikki. Jälleen on odotettavissa lumisadetta. Onneksi pakkasta ei ole ollut paljoakaan.

Tässä pieni kavalkadi tämän hetken maisemista: HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020!



Ruusa-kissa osunut mukavaan kohtaan!








1 kommentti:

  1. Oo! Sinulla on oikea, kaunis talvi siellä! Lumipeite on hyvä olla koska se suojaa ruususiasi talven kylmyydeltä. Jos vielä asuisimme Punaisessa Pikkutalossa, pelkäisi kaikkien kasvien puolesta... Varmasti yrittäisin niitä turpeella, pakkaspeitoilla, säkeillä yms muilla tavoilla suojata. Olemme ajelleet entisen kodin ohi, eikä siellä pihassa ollut yhtään lunta. Viime syksyn puiden lehdet siellä kyllä oli yhä haravoimatta, mutta se on uuden omistajan huoli. =)

    Sinulla on ihanasti jo ensi kesä mielessä ja Ruusukahvila...
    Voi kun joskus pääsisin näkemään ihanat ruususi ja siut ystäväni! <3

    VastaaPoista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!