keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kahvilan ja ruusujen on aika levätä!

Pieni paljasjalkakahvilani vietti mukavan aurinkoisen kesän. Kiitos hyville ilmoille, ruusujen kasvuille, omalle jaksamiselle ja ennen kaikkea mukaville asiakkailleni! Omistan tämän kuvan teille!



Nimittäin se aika minkä Ruusumuorin ehkä olisi pitänyt olla puutarhassaan sitä parannellen nyt syksymmällä, menikin tuolla vinttikamarissa maalaillen. Innostuin maalaamaan ruusuja enkä muuta voinut. Vierailin Hyvinkäällä ja pystytin sinne kiitosnäyttelyn, sillä noin 40 vuotta sitten minulla oli mahdollisuus käydä siellä taidekoulua. Toinen mahdollisuus silloin oli opetella myös suomalaista kulttuuria kansantanssien parissa. Olin siellä perustajajäseniä kansantanssiyhdistyksessä, se on jatkanut suosiolla nyt jo 40 vuotta. Haaveilen pystyväni vielä tanssimaan Kasareikan heidän juhlissaan marraskuussa  Hyvinkäällä. Siihen juhlaan osui sopivasti myös tämä ruusunäytös. 

Ehkä innostukseni ruusujen maalaamiseen jatkuu. Eihän tiedä, vaikka pihamaallani olisi joskus maalattujakin ruusuja esillä. 

Ennen kaikkea aion jatkaa kahvilani pitoa ensi kesänäkin! Mutta nyt taidan laittaa talvilepoon tuon pöllönikin ja haukata maukkaita punakaneleita. 




Hyvää syksyä kaikille! toivottaa Ruusumuori ja Metsätonttu sekä kissat Ruusa ja Majuri!

2 kommenttia:

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!