torstai 30. huhtikuuta 2015

Maisemakortteja Ruusumuorin kesäkahvilasta!

Monet asiakkaani häärivät puutarhassani kamerojensa kanssa. Usein he jopa kohteliaasti kysyvät, saako kuvata. Tottakai saa kuvata.

Jotkut ovat kyselleet postikortteja paikasta. Nyt olen painattanut niitä kahdeksasta eri aiheesta. Taidan hankkia myös vähän postimerkkejäkin, sillä meillä täällä syrjäseudulla on postilaatikko, joka sekä tuo että vie. Näin ollen jokainen voi lähettää terveiset täältä ja sen voi laittaa suoraan postilaatikkooni lähteväksi.

Tällaisia postikortteja on saatavilla ensi kesänä:









Toivotaan kaunista retki-, ja kahvilakesää! Ruusumuori

Ps. Korttejani voi ostaa myös Lasikankaan Kyläyhdistyksen Kevätmyyjäisistä Liikuntahallissa 2-3.5 klo 11-16. Kylän käsityöntekijät ja leipurit ovat iloisia jokaisesta vieraasta siellä!

2 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja! Minua kiinnostaa etenkin nuo ruusuaiheiset... ihana tunnelma kaikissa!
    Toivottavasti saadaan kaunis ja lämmin kesä, en uskalla edes toivoa että voisi tulla samanlainen huippu kesä kun viime vuonna. Toisaalta, itsekkäästi toivon sopivasti sadetta helteiden väliin kun kaikki on uudessa puutarhassa vasta istuettua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muistan, että sinäkin olit ruusuista kiinnostunut. Toivottavasti sinulla on tilaa ruusuillekin. Itselläni kaikissa (yli 60 lajia) ruusuissa on eloa, joten odotan hyvää kasvua tulevalle kesälle. Uskotaan kauniiseen kesään ja niihin jotka niin ovat ennustaneet. Varmaan ihanaakin rakentaa aivan uutta puutarhaa! Onnea sille!

      Poista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!