tiistai 12. kesäkuuta 2012

YLIPÄÄNKYLÄ, postiosoite LASIKANGAS


Päivitän tätä myöhemmin kuvilla. Nyt on tuomien aika.
Pohjanmaalla on monta joen yläpäätä eli Ylipäätä. Nimi tulee Pattijoen yläjuoksun alueella olevasta kylästä, ja se on ollut osana Pattijoen kuntaa, naapurikylinä Kopsa ja Jokelan kylä. Nykyään Pattijoen kuuluessa osana Raahea, naapuriksi tulee nimetä myös Mattilanperä, jossa sijaitsee Tikkalan koulu. Tikkalan koulussa nykyään kulkevat myös Kopsan ja Ylipään kylien lapset, sillä näiltä kyliltä valitettavasti vähenivät lapset ja koulut lopetettiin.

Ylipään kylä on noin 15 km Raahesta itään. Sinne pääsee 8-tieltä Vihantiin päin kääntyvältä tieltä Raahesta etelään ajettaessa. Paikalliset tietävät ajaa tänne myös Jokelankylän kautta ja vanhaa Tuomio-ojan tietä ajaessa Kaaran kohdalta kääntyessä. Siis monet tiet johtavat kylälle ja usea on eksynytkin tänne tullessa.

Maailman meno on rankkaa. Kaikilla kylillä oli vielä parikymmentä vuotta sitten omat kaupat, Mattilanperällä jopa oma posti. Kaikki ne kuuluvat menneisyyteen. Ylipään kylä joutui luopumaan nuorisoseurantalo Jukolastakin, koska siinä todettiin pahalaatuinen homesieni ja se jouduttiin polttamaan pois muutama vuosi sitten. Vain kopsalaiset ovat sitkeästi kunnostaneet vanhaa maamiesseuran taloaan ja siellä on vilkas toiminta.

Ylipään kyläläisten toiminta onkin keskittynyt koulun pihalla olevaan Liikuntahalliin, jonka kyläläiset rakensivat talkoovoimin. Talkoovoimin tehtiin myös kylän valaistu hiihtolatu, lenkkirata ja pulkkamäki, jossa on myös grillipaikka.

Kylän suurin nähtävyys on Kastellin Linnanrauniot, mutta itse kyläkin raittineen ja kumpuineen on mukava ajella. Ylipään läpi virtaa pikkuinen Pattijoki, joka ei sekään ole aivan ilman historiaa, sillä sitä on nimetty myös Pähkinäsaaren rauhanrajaksi 1300-luvulta. Viimeisin kylän yhteinen taidonnäyte onkin oman kylän historiikki, joka syyllä on saanut nimeksi ’Maailman kaunein kylä’. Sen sivuilla uhkuu pienen pohjalaisen kylän talkoovoima ja rakkaus kotiseutuun. Tämä 600-sivuinen kirja esitellään kyläjuhlissa elokuun 3.päivä 2012

Kylän vanhaa

Pieni Pattijoki on joskus ollut suurempikin, taustalla koulu.



7 kommenttia:

  1. Enpäs ihan osannutkaan. Teksti on välillä liian pientä, välillä toisenlaista. Olen puutteellinen blogin hoitaja. Valitan.

    Mutta sisältöhän se on pääasia.

    VastaaPoista
  2. Asutko sinä Ylipään kylässä elikkä kerrotko tässä omasta kotikylästäsi?
    Toinen kysymys,
    tarkoittaako teillä paikallisessa kielessä sana patti lammikkoa?

    Kaunis vehreä kuva. Tycker mycket om.
    Meillä tuomenkukat ovat jo lakastuneet.
    Pyhä puu pihlaja kukkii nyt.
    Että tuoksu on vaihtunut, mutta sitä riittää..

    VastaaPoista
  3. No omasta kylästänihän minä. Jos edellisen jutun lukee, niin voisi yhdistää asioita.
    Mutta kiitos Nikki, voinhan sitä vielä tuossakin osoittaa. Kylä jossa olen suurimman osan elämääni nyt asunut. Voimallinen paikka kaikenkaikkiaan!

    En ole koskaan kuullut, että patti oli sama kuin lammikko. Sana 'patti' on jotain samaa kuin 'kuppa'. Eli tuli patti tai kuppa päähän kun löin sen kiveen. Kerrotaan, että joen nimi Pattijoki tulisi sanasta Padaijok, joka on Venäjänkarjalaa ja suomeksi olisi 'Rajajoki'. Siksi sitä tulkitaan Pähkinäsaaren rajajoeksi 1300-luvulta. Tämä alue silloin olisi kuulunut Ruotsiin, joen toinen puoli Novgorodiin.

    Pyhäjoki haluaa omia tämän rajamääritteen Hanhikiveä myöten myös. Kiista jatkunee...
    Eli aika mielinkiintoisia alueita historiallisesti.

    VastaaPoista
  4. Joskus on arveltu, että nimi olisi oikeastaan Paattijoki, viittaisi siis jokiliikenteeseen. Nykyinen pattijoki taitaa olla liian matala paattien liikkumiseen.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen tulkinta tuokin! Kiitos Riitta!
    Keväällä pojat ovat sitä jonkin matkaa meloneet, olen kuullut, mutta välillä on ahdasta.

    VastaaPoista
  6. Ihan selkeydenkin vuoksi pitäisi esimerkiksi kyläyhdistyksen aktivoitua ja laittaa asiaa eteenpäin, jotta kylän viralliseksikin nimeksi saataisiin ainutlaatuinen Lasikangas. Olisikohan sitten oikea osoite ELY-keskus vai mikä lienee.

    Vaikka rakkaalla lapsella onkin yleensä monta nimeä, niin tässä tapauksessa se lähinnä aiheuttaa ulkopaikkakuntalaisissa ihmettelyä, miksi postiosoite on Lasikangas mutta tienviitat ohjaavat Ylipäähän kylätien nimen ollessa Kastellintie...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun joku puuttuu tähän asiaan. Itse olemme sille sokeita.
      Laitoin terveisesi aivan heti kyläyhdistykselle (missä en enää itse ole mukana), jotta aprikoisivat asiaa. Kyllä siitä on usein ollut puhetta.

      Poista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!