Wanhassa Kastellissa pidettiin 'Runoilta' pohjautuen 'Maailman kaunein kylä'-historiankirjaan, mikä saatiin valmiiksi viime syksynä. Tämä siksi, että kirja tulisi entistä elävämmäksi ja historia ymmärrettävämmäksi.
Mutta taustalla on paljon muuta. Tälläisiin pieniinkin tilaisuuksiin tarvitaan toimeenpanevaa voimaa. Se löytyy omasta kyläyhdistyksestä (Lasikankaan Kyläyhdistys ry, jolta löytyy omat kotisivut) ja ihmistä, joilla löytyy yhteisöllistä henkeä. Mukaan tarvitaan myös arvostusta omaan ympäristöön ja historiaan. Monella kylällä rapistuvat vanhat muistojaan säilyttävät talot tyhjillään. Väkeä muuttaa pois. Wanha Kastelli täällä on elossa, kutsuvana, väen viihdyttäjänä ja monessakin mukana. Kiitos siitä Aarne-isännälle! Nytkin pirtti oli melkein täynnä väkeä, joka aloitti juhlan rupattelulla ja kahvinjuonnilla.
Pääsiäismaanantain illassa kuultiin Aaro Helaakosken (jonka sukujuuret Linnalanperällä) ja Kerttu Kastellin (Linnalanperän runoilija) runoja. Ja mikä parasta, historiankirjassa mukana olleet uudemmat runoilijat; sisarukset Jouko Kastelli ja Soile Ylikulju, olivat itse mukana lausumassa omia runojaan. Liikuttava hetki lausua niitä pirtissä, jossa lapsena usein vieraili. Raakel Pistemaa, myös Linnalanperältä (Siis mikä runoilijoitten perukka!) lauloi sanoittamansa 'Viinapolun balladin'.
Esillä oli myös kylän vanha runonikkari Hannes Pihlajakoski (ei Linnalanperältä kuitenkaan), jonka kronikka kylän taloista 1940-luvulta esitettiin jopa talon vanhan härkkimen voimin. Se oli oiva karttakeppi kartalla, jossa se kulki tietä myötä talosta taloon lukijan mukaan. Yleisön joukossa kiersi myös alkuperäinen nide kauniisti käsin kirjoitettuna. Se oli löydetty erään vanhan talon kätköistä.Tässä touhussa oli yleisökin mukana kommentteineen.
Hanneksen kyläkronikka oli hyvin tärkeä pohja historiankirjassa sille, miten myös talojen historiikki kirjassa tuli esille. Koskaan ei tiedä, kuinka tärkeää roolia voi vanhat paperit esittää!
Vappu Kallio, historiakirjan toimittaja, karttakeppinään talon härkin, näyttää kartalta missä mennään ja Liisa Ingerttilä lukee kirjasta kroniikkaa. Ruusumuori itse väsäsi vähän supistettua pohjakarttaa taustaksi. Ei ollutkaan helppoa saada koko kylää yhdelle kartalle. Punaiset mökit (silloiset 'savut' ) olivat olemassa 1940-luvulla. Valkoiset tarrat ovat yleisön kirjoittamia nykyisiä talon paikkoja. Luulen, että niitä tulee ainakin tuplaten vielä lisää. Lupasin piirtää talot niidenkin paikoille, ilman savupiippua ja värittää keltaisiksi. Siten ne erottuvat vanhoista.
Mutta 'huh', kartta voi mennä vielä uusiksi, sillä virheitä löytyi monta. Kuitenkin tämä piirros elävöitti ehkä paljonkin esitystä ja silloista kylän kuvaa.
Joukon ja Soilen runoissa oltiin paljon ajassa 1950-60, lapsuuden muistoissa. Paljon on kylä siitäkin muuttunut!
- Näin elää pieni kylä ja vanha talo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Luen mielelläni kommentteja, kiitos!