perjantai 21. helmikuuta 2014

Hyviä hiihtomaastoja!

Luulen, että hyvistä hiihtoladuista on pulaa ympäri Suomea, kuten ehkä Raahenkin tienoolla.
Kävin katsastamassa Raahen Ylipään hiihtolatuja ja ilahduin. Koska tänne Ruusumuorin blogiin on talvellakin kurkistelijoita, päätin laittaa tietoa tänne meidän kylän hiihtomahdollisuuksista.
Kalliontien varrella on jo tunnettu latuverkosto ja hyvä pulkkamäki makkaranpaistolaavuineen.
Laitan siitä karttaa ja tilannetietoutta nyt helmikuulta. Toivottavasti sama jatkuu vielä maaliskuulta.
Kylän miehet ovat suunnitelleet latukierrokset, pitävät kunnossa sekä luistelu- että perinteiset ladut ja ovat viitoittaneet ne kauniisti. Urhon laavullekin (Vasikanhauta) voi tehdä hiihtoretkiä, mutta siellä on yksi pätkä tiheässä kuusikossa, jossa on syytä ottaa sukset käteen.  Nyt vain liukkaasti liikkeelle!!



Tämä osoite ei ole latuosoite, mutta tällaisen numeron kohdalla on tietä laajennettu sen verran, että siihen mahtuu pari autoa. Toinen parkkipaikka on Kastellintiellä vanhan Jukolan kohdalla, josta lähtee Volmarinvejätyslatu pulkkamäelle.
Tämän osoitteen vieressä on myös pulkkamäki ja laavu makkaranpaistogrilleineen.
Siitä lähtee myös pari muuta latua, kuten Aurinkolatu, jota hiihdetään metsäniityllä on todella hyvä harjoituslatu.
Kuvia lisää:


 





Valitettavasti blogi-ohjelma ei salli kuvien suurentamista tai sijoittelua, joten en voi parempaa. Nämä kuvat on otettu eilen 20.2.14. Aurinko ei vieläkään paistanut, mutta toivossa ollaan senkin esille tulosta.

Hyvää talvenjatkoa! Ruusumuori 

2 kommenttia:

  1. "Toinen parkkipaikka on Linnalantiellä vanhan Jukolan kohdalla"

    Tarkoitat varmaan Kastellintiellä :)

    Kiitos mukavasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun huomasit ja huomautit. Korjasin heti. Ja eipä tuo talvi tuossa näytä enää jatkuvan.
      Sieltä Aurinkoladulta ei ehkä heti kohta lumi lähde, niin paljon sitä siellä on. Mutta muut ladut ovat nyt vaarassa, jos tätä jatkuu. Voiko olla niin, että talvi jää kokematta?

      Poista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!