tiistai 23. kesäkuuta 2015

Suomen "Avoimet puutarhat-päivä" 28.6 - myös Ruusumuorin pihamaalla!

Tervetuloa Ruusumuorin puolivilliin puutarhaan katsomaan kuinka villit ja kesytetyt kasvit voivat toimia rinta rinnan, jos niiden kasvua kontrolloi sopivasti. Maalaispihan Kesäkahvilani toimii edelleen pihan aittarakennuksessa ja kirppis toisessa. Edelleen niissä vain käteinen raha kelpaa. Jätinkirkon parkkipaikka on vieressä. Siellä on myös yleinen biokäymälä. Parkkeerata voi myös heti Linnalantieltä kääntyessä naapurin navetan taakse nurmikolle.


Pientä jännitystä on ollut koko kevätkesä! Sataako vai paistaako? No, ainakin sataa, ei tarvitse kasveja kastella. Rännivettä on ylenpalttisesti. Salaojitus on tosi tarpeen talon ympärille. Asia, mikä hankaline kivien kaiveluine ei valmistunut tähän tärkeään päivään eli AVOIMEEN PUUTARHAPÄIVÄÄN. Olen pahoillani. Pihallani on näköjään aina jokin remontti meneillään.




Mutta nyt on AURINKOA luvassa! Myös jotkut RUUSUT ovat avaamassa kauneuttaan. Ja muutkin perennat Ruusumuorin pihalla. Kesän uudet tuuttavuudet, MATTI LEPISTÖN patsaat tervehtivät tulijoita. Taimiakin on vielä myytävänä. KIRPPIS-valikoima on entistä ehompi. TORTTUJA ja RUUSUPULLIA tässä leivon varastoon. Puutarhaani saapuu myös TRUBADUURINA toimiva VESA SOMERO laulamaan tunnelmaa. Hän on kylän omia poikia ja ehkä saa kaverin mukaansa.


Toivon runsasta osanottoa puutarhassani sekä vieraita kahvilaani. Onneksi minulla on apuna Pauloja, ihan kaksittain, toinen kahvilassa, toinen kirppishommissa. Olen heille kiitollinen!

Ps. Kesä tuli tuona päivänä! Kiitos Auringolle! Kiitos trubaduuri Vesalle ja kiitos Paulalle, jota ilman en olisi millään selvinnyt kahvituksesta n. 100 vieraalle puutarhassani! Ja kiitos Nilisille, ainoalle ruusulleni, joka oli kukassa.

Tässä kuvia eilisestä:

 

Ruusumuori

Ps. Laitan tämän yhteyteen myös videolinkin Kastellin Jätinkirkoista, Risto Kankaan kuvaamana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!