perjantai 24. kesäkuuta 2016

Nallepäivä ja ruusujen esittely 26.6.2016

Juhannussunnuntaiksi on luvassa kaunista säätä.

Olen ilmoittanut paikallisessa lehdessä tästä ja toivon, että pihamaani täyttyy iloisista äänistä.

Nallepäivä tarkoittaa sitä, että tuon vintiltä säilöpusseissaan alas talon kaikki nallet ja pehmolelut ja tuuletan niitä pyykkinarulla pitkän rivin. Toki voi tuoda mukaan omiakin nalleja!


Silloin niillä voi myös leikkiä! Asetan mattoja ja vilttejä nurmikolla ja sinne voi narulta hakea mieleisiänsä pehmoleluja. Ne voivat kertoa sinulle vaikka tarinaa. Kahvinkin, mehun tai jäätelönkin voi nauttia siinä sivussa.

Ruusuesittely kello 13 ja 15

Suuri osa ruusuista on jo auki, joten asiasta kiinnostuneet voivat kuulla nyt vähän enemmänkin tarinaa ruusuista kuin vain se kyltti siellä vieressä. Seuraava sivuni tässä blogissa kertoo jo mitkä ruusut ovat aenneet. Sitä päivitän tilanteen mukaan. Nyt aukeavat monet ruusut vauhdilla kukkaan. Useat pensaat ovat jo 5-vuotiaita eli aika aikuisia jo. On hauska seurata kuinka jo tänä keväänä istutetut kukkivat innokkaasti. Vanhoissa pensaissa nuppuja on paljon!!

Viereisessä kuvassa kermankeltainen Kiiminginruusu



Yllätys!

Kyllä minä taas ihmettelin erästä kuormaa, mikä minun pihaani kipattiin. Nauroin iloisesti. En kerro siitä sen enempää. Se saa olla yllätys kaikille lapsille ja lapsenmielisille! Sen verran voin kertoa, että ne sanovat 'ihaahaa'.

Siis iloisesti tervetulleeksi kaikki, jotka kaipaavat jotakin erilaista ja rauhallista maaseutua linnun-lauluineen! 

Ruusumuori

Ps. Tässäpäs se yllätys, tai oli niitä useampiakin. Nimitäin sain karhutaiteilija Pentti Ylikuljulta mukavia juttuja viihteeksi lapsille, kahdenlaisen hevosen, yhden karhun lisää ja pari lintua sekä puutarhakärryt. Tosi vänkää, kuten kuvasta näkyy! Villinlännen tyyliin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!