Runoilua luonnossa!

Viime kesänä kokeilin lempirunon lausumista itse valitsemassaan paikassa. Sopivia paikkoja löytyi silloin hyvin monenlaisia. Oli kotkan juurella laulettua laulua ja vanhan saunan portailla muistelorunoa. Sade tosin piti osan aikaa lausujat sisätiloissa, mutta tunnelma oli hyvä. Auringon paistaessa kuljettiin taas metsän keskelle.

Nyt on piha entisestään kaunistunut, ruusut alkavat pikkuhiljaa kukkia ja syreeni tuoksuu kilvan pihlajan kanssa. Sinne kaivattaisiin lisää runon lausujia ja niiden kuulijoita.

Ruusumuori odottelee toiveikkaana. Runo voi olla oma tai muuten itselleen rakas. TERVETULOA! 19.6 kello 12.00.

Minulla sattumoisin on Saima Harmajan runokirja työpöydälläni. Siitä tähän yksi runo vuodelta 1935

R U U S U 

Väristen hurmaa kimalainen vaipuu

syvälle ruusun poveen loistavaan,

min kultaiseksi hehkutti jo kaipuu.

Sen syli aukee, heteet syttyy, taipuu,

ja lemmen tuoksu hienoin huumaa maan.

Mut vasta silloin täyttyy autuus mainen,

kun suven luoja, tulta- tuhlaavainen, 

sun kerran halki kukkain tulla suo

luo ruusun, joss' on mesi jumalainen,

Maan poika tulisin, se silloin juo.