Kerron lisää Jätinkirkoista, eli minne tuo edellisen sivun metsätie johtaa. Jätinkirkon parkkipaikka on Ruusumuorin Kesäkahvilan takana oleva niityn pääty. Sieltä voi jatkaa 300-400 metrin kävelyä ihan helposti hiljaisen ja komean metsän halki. Lähellä parkkipaikkaa on myös kartta, josta näkee, miten Jätinkirkko sijaitsee ja miten polut siellä kulkevat.
Nyt on kaunis pulverilumi metsässä ja siltä osin tiettyjä seikkoja mukava kuvata. Ne tulevat nyt hyvin esiin.
Metsätien varrelta oikealle poikkeaa osa Viinipolkua Wanhaan Kastelliin. Siinä on nippu erilaisia kylttejä, jokaisella oma tarkoituksensa. Joukossa myös pieni kartta lähialueesta sekä alla opaskyltti siitä miten Viinapolku on syntynyt.
Vanha kyltti laitettiin vielä mukaan kaiken varalta. Turisteja on nimittäin käynyt Wanhassa Kastellin talossakin kysymässä, että "täälläkö ne Linnanrauniot ovat". Tiedän itse turistina kulkiessa, kuinka sokkona ja hölmönä sitä kulkee.
Viinapolku on merkitty keltaisilla merkeillä, kuten tässä puun rungossa. Tässä erkaantuu polku metsätieltä vasemmalle Kastellin Jätinkirkolle. Alla kyltti, myös englanninkielellä, sekä vanha seloste, johon pitkään ovat turistitkin kaivanneet päivitystä. Tämä kyltti tuli tosi tarpeen, koska puiden kasvu on niin tiheää, että itse Jätinkirkko ei näy metsätielle, joten tämänkin polun jotkut turistit ohittivat ja kulkivat jopa Paskarämeelle asti Jätinkirkkoa löytämättä. Kyläyhdistyksen kanssa noita uusia kylttejä on pystytetty.
Yllä yksi Lapinraunioista, jotka on laskettu olevan samalta aikakaudelta kuin itse Jätinkirkkokin. Onko ne ylöskaivettuja vanhoja hautoja vai muinaisia asuinpaikkakuoppia? Tästä ei ole mitään varmuutta. Kuitenkin niitä löytyy kymmenittäin kaikilta alueen kankailta, mitkä ovat noin 40-50 metriä meren pinnan yläpuolella.
Itse Jätinkirkoista en sitten saanutkaan tämän kummempia kuvia.
Jos kuvittelemme, että tänne alueen suurimmalle muinaisnen meren rannalla olevalle Jätinkirkolle (niitä on kolme ainakin) on kokoonnuttu ja pidetty sitä pyhimpänä paikkana, on ollut välttömätöntä, että paikalla on makeaa vettä. Tämä kuoppa, jossa kasvaa leppää, on tutkittu olevan se muinainen lähde, joka varmaankin on tyrehtynyt maan nousun ansiosta. Seudulla on yleensä paljon lähteitä, mutta alempana Latvaojan varsilla.
Raahen kaupunki yksityisti Linnalantien ja samalla tämänkin metsätien. Pesikö kaupunkikin kätensä näin koko alueesta, kuten on tehneet Museovirasto ja Metsähallitus? Ennen sitä kaupunki kuitenkin huolehti paikalle roskalaatikon. Postilaatikko on Pattijoen Kotiseutuyhdistyksen laittama, kuten uusi polkukin. Sieltä talkooväki tulee joka kevät puhdistamaan Jätinkirkon alueen taimistosta.
Ja ennen tien yksityistämistä kaupungin tekninen virasto kävi tekemässä pienen parkkipaikan yksityisen omistaman pellon päähän sekä toi sinne biokäymälän. Ne ovat palvelleet turisteja hyvin.
Kiitokset näistä! Mutta miten tämä kaikki toimii jatkossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Luen mielelläni kommentteja, kiitos!