keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Haastan kesän 2019 ...Kahvila ja puutarha avataan jälleen!

Olen toipunut sairaudestani hyvin ja luotan sen tilan pysyvyyteen. 

Ja huomasin, että jäin kaipaamaan kahvila-asiakkaitani ja puutarhatoimintaani.

Niinpä haastan itseni kuntoon ensi kesäksi leipomaan ja kahvia keittelemään! Ja ennenkaikkea haastan itseni hoitelemaan puutarhaani ja ruusujani. Täytyy myöntää, että ne olivat viime kesänä vähän yhtä raihnaisia kuin emäntänsäkin. En jaksanut niitä hoidella enkä kastella.

Avaan kahvilani 30.6.2019  juhannussunnuntaina ja pidän sitä auki 24.8.2019. Se on vanhaan tapaan auki sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin kello 12-17. Edelleenkin tässä toimii vain oikea raha, joten kolikkoja on hyvä olla mukana. Ja edelleenkin toimin niillä resursseilla, joihin minulla on mahdollisuus. Olen päivittänyt esittelysivuni tuossa oikealla, joten siitä voi lukea lisätietoja. Myös päivitän Ruusujen aukeamissivuani heti keväästä sitä mukaan kun kukkia aukeaa. Tapahtumista pyrin tiedottamaan Raahen Seudun tapahtumakalenterissa ja tässä blogissani.

Valitettavasti en ole ehtinyt perennoja tai muita lajikkeita laittaa esille. Niitäkin on paljon!

Mutta sitä ennen kerään talven aikana voimia, kirjoittelen kirjojani ja toivon säyseätä talvea pikkupakkasineen ja lumineen. 

Hyvää talven tuloa kaikille! Terveisin Ruusumuori





 



Ystäväni Ailan laulamana tässä kotoisat ja voimaannuttavat terveiset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!