keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Kesän 2023 suunnitelmia

Uusi lumi, mitä tänään 24.4.23 tuli noin 10 senttiä, on vanhan lumen surma. Tässä vanha sanonta, mikä on totta. Märkä lumi sulattaa viimeisetkin lumipaikat ja kevät kaikkine voimineen kääntää suunnan kesään.


Ruusumuorin Kesäkahvilassa ja ruusupihassa ei juuri muutoksia ole tapahtunut. Suuri koivu autotallin vierestä on kaadettu ja on kuin tornedon jäljiltä. Sitä on Ruusa-kissa käynyt häntä pörhöllään tutkailemassa. Saa nähdä saako sitä tieltä pois kesäksi. Minun voimat siihen eivät riitä.

Naapurin rouvan kanssa jutellessa vannoin, että ruusut saavat nyt riittää. Niiden ja perennoiden hoitamiseen suuntaan voimani. Ruusulajeja on kertynyt noin 120 ja eiköhän pensaita, puita ja perenneoita löydy saman verran. Perennoita en ole kovin ehtinyt hoitaa, joten kutsunkin pihaani puolivilliksi puutarhaksi. Siellä kukkivat luonnonkasvitkin.

Olen tutkaillut kahvilaani, joka on toiminut talvivarastona. Pian on aika siivota se kuntoon. Jos vaikka vieraita saapuisi. Vaikka lopettelen kahvilani pitoa varsinaisilta aukiolopäiviltä, niin OTAN VASTAAN TILAUKSIA, JOS SOVITAAN AJOISTA PUOLIN JA TOISIN. Tässä puhelimeni numero ja sähköposti:

Leila Kastelli 0504492041

leilakastelli@gmail.com

Puutarhatöissäni en aina pidä puhelinta mukana, joten varminta on aina jättää viesti tai kirjoittaa sähköpostiin. Facebookissa olen myös läsnä. Tarkistan postini joka päivä. 

Pyrin pitämään pari esittelypäivää silloin, kun ruusut kukkivat parhaimmillaan. Ensimmäisen, kun juhannusruusun sukulaiset (spinisissimat eli pimpinellat), luonnonruusut eli villiruusut ja löytöruusut kukkivat, toisen rugosaruusujen ja modernien ruusujen kukinta-aikaan. OTAN OSAA AVOIMIIN PUUTARHAPÄIVIIN 9.7.23. Olen suunnitellut puutarhaani silloin juhlan tuntua, kun myös tanssijat, laulajat ja runoilijat valtaavat puutarhani esityksillään. 

TERVETULOA! 




6 kommenttia:

  1. Menestystä ruusutarhan kasvoille ja Ruusumuorin puuhiin

    VastaaPoista
  2. Kiva, että jossain vaiheessa kesää pääsee luonasi Ruusutarhassa käymään. 🌹 Terveisin Imppu

    VastaaPoista
  3. Ruusumuorin koko pihapiiri ruusutarhoineen on aivan ihastuttava. Oli mukavaa lukea tulevasta kesästä.

    VastaaPoista
  4. Joka kesäinen pyhiinvaellusmatka ruusutarhaan!

    VastaaPoista
  5. Tarkoittaako tuo että kahvilantoimintaa ei enää tänä kesänä ole kuin va7n tilauksesta?

    VastaaPoista
  6. Sitä se tarkoittaa.

    VastaaPoista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!