Se taide, mikä tulee syliisi ja joutuu usein roskiin...vai joutuuko?

Me emme aina näe kaikkea. Olemme sokeita useille asioille. Ja siksi moni asia menee ohitsemme sitä koskaan tiedostamatta enempää. 

Postikortit. Luemme ystävän tervehdyksen. Se hetken lämmittää. Mutta huomaammeko kortin taidesisältöä enempää? Yhtä korttia taiteilija on ehkä suunnitellut monta päivää, tehnyt ja parannellut monta kertaa ja on onnessaan, jos on saanut sen painetuksi, kulkemaan maailmalle ja ilahduttamaan ihmisten mieliä. Samalla kortti on taideteos, teos, jota monistetaan kaikkien käyttöön.

Muistan kolme-neljävuotiaasta erästä surkeaa näkyä ja itkin pitkään ja hartaasti. Näin tätini laittavan pesään postikortteja! Liekit nuolivat jotakin, joka minulle oli arvokasta ja kaunista. Ihmeelliset kortit! Silloin ei lapsilla ollut moniakaan leikkikaluja. Kortti ja kuva olivat minulle tärkeitä. En ole koskaan itse raskinut laittaa postikortteja roskiin, ja niinpä niitä on kertynyt vintille monta laatikkoa.

Tämä Pitkärannan kortti on eräs Paulan suosikki  lintuaiheineen.

Naapurini Paula Koppinen kerää myös postikortteja.  Ne eivät ole kasoissa laatikoissa kuten minulla, vaan ne ovat kansioissa somassa järjestyksessä tekijöiden mukaan, jopa ilmestymisvuosijärjestyksessä. Ja Paula tietää niistä paljon. Hän tietää korttien tekijöistä, heidän taiteestaan ja heidän elämästään. Hän on jopa tavannut niiden tekijöitä, kuten Marja-Liisa Pitkärannan. Paula ei toki kerää kaikkia kortteja, vaan hän on erikoistunut joihinkin tekijöihin ja joihinkin kuva-aiheisiin.

Eräs Paulan lempiaiheista on hevonen. Tässä ruotsalainen tekijä Erik Forsman.

Nyt sunnuntaina 16.6 klo 14-17 hän tulee kansioineen kahvila-aittaani näyttämään kansioitaan (osan niistä) ja kertomaan niistä. Toivon, että asiasta kiinnostuneet ovat nähneet ilmoituksen Raahen Seudussa ja tulevat tänne Linnalanperälle niitä ihailemaan. Muun muassa hänellä on mukanaan Marja-Liisa Pitkärannan, Jaana Aallon ja ruotsalaisen Las Carlsonin tuotantoa. Hän ottaa mukaan myös hevosaiheisen kansion, johon hän kerran innostui. 

Paula ei kerro, mistä kortit ovat tulleet ja keneltä, vaan ehkä juuri sen mitä kautta hän on löytänyt kortteja, mikä niissä häntä kiinnostaa ja herättelee hänen kauneudentajuaan. Kortti on pieni, mutta se voi kertoa niin paljon ja se voi olla niin herkän kaunis tai hauska. 

Kahvila-aittani on todettu usein myös tarinoiden aitaksi. Tulkaa katsomaan, kuulemaan ja kertomaan omista korttikiinnostuksistanne. Ei haittaa, vaikka toisitte omia aarrealbumeita mukananne. Aittaan mahtuu noin parikymmentä henkilöä kerralla. Nyt ei haittaa vaikka sataa vettäkin ja on kylmä. Olen saanut sähköt aittaani, joten voin pitää siellä jopa lämmitystä päällä.

Jos on aurinkoista, voi kurkistaa puutarhaanikin. Siellä pienistä ruusupensaista on suuri osa silloin täydessä kukassaan.

Rosa altaica, melkein yhtä pieni ja nätti kuin postikortti!

Tervetuloa!