torstai 26. kesäkuuta 2014

Avoimien Puutarhojen 29.6. päivän mietteitä

Hassua on tämä, että kun on tulossa valtakunnallisesti Avoimien Puutarhojen päivä, niin pitäisi panostaa jotakin enemmän. Kun minullahan on avoin puutarha koko kesän ajan sunnuntaisin, maanantaisin ja tiistaisin kello 12-18. Yritän sinnikkäästi 'kasvattaa' väkeä löytämään puutarhassa tai maaseudun rauhassa istumisen ihanuuden...suorastaan meditoimisen siinä. Ei ole helppo tehtävä!






Hiljaista on ollut. Kylmäkö, sadeuhka, pitkä matka estämässä? Miten väkeä nyt tulisi sen kummemmin? Täällä päin on hurjat Suviseurat, Suomen suurin tapahtuma Pyhäjoella, Raahessa juhlitaan Pekanpäiviä. Ei silloin ihmiset viitsi metsään tulla. Kaupungissa on ohjelmaa, markkinat ja paljon ihmisiä. 

Täällä tuskin montakaan ruusupensasta on vielä kukkimassa. Perennatkin pidättelevät, eivät avaa hamosiansa kylmän vuoksi. Kannan  vettä pienemmille joka päivä ja toivon sadetta. Eihän koko valtakunta elä etelän mukaan. Täytynee huomauttaa puutarhaliitolle, että Suomi on hyvin toisenlainen pohjoisessa kuin etelässä. Täällä Kokkolan pohjoispuolella puutarhapäivän kuuluisi olla viikkoa myöhemmin. Hullua muutenkin päivittää se yhdelle päivälle, kun ihmiset mielellään kiertelevät kaunista Suomemme maata ja ehkä katsastelisivat puutarhojakin. Toiset kulkevat koiranäyttelyssä, jotkut bongaavat lintuja tai geokätköjä ja jotkut jopa puutarhoja. Sen olen minäkin tehnyt, viime kesänä, parin viikon ajan. Soittelin ja kyselin. Ja jonnekin pääsin kun kauniisti puhuin. Paljon oli paikkoja aukikin, mutta usein hyvin kaupallisia sellaisia. Anjan Puiston Mikkelissä nostan kyllä ykköseksi kaikista näkemistäni. Se oli puutarhana aidoin ja työn täyteinen, sitkeän puutarhurin taidonnäyte. 




Puutarhan pitänee olla yksilö. Se on kasvattajansa mittainen. Tai sen paikan mittainen. Tai ilmasto-olosuhteiden mittainen. Olen vähän ihmetellen lukenut puutarhakirjoja, jossa useinkin on enemmän sitä krääsää tai unohdettuja esineitä kuin itse kasveja. Tarkoitan krääsällä muoviesineitä, joita kohtaan olen aina tuntenut jotenkin antipatioita. Toki itselläkin on haaviin tarttunut kaupan puutarhapuolelta noita figuureita, mutta sentäs sen pitää olla keramiikkaa tai kiveä. Unohdetuilla esineillä tarkoitan aitan perältä tai vintiltä koluttuja, hyvässä tapauksessa kirppiksiltä kotiin haalittuja ruosteisia, riutuneita tai jopa rikkinäisiä tuotteita. Kuinkahan moni puutarhuri hihittelee itseksensä tuota tarhaansa rakennellen kaikenlaisilla mielikuvituksen yhtälöillä? Luovaa, ihanaa hulluutta! Minä ainakin rakentelen. Kyllä olen tarttunut trendiin ja hihitellen kantanut vintiltä vanhaa roinaa pihalle. Huumorinkin pitää saada kukkia.

Aivan naapurissa Paulalla on mielestäni tasapainoisen kaunis ja mallikas yhdistelmä tuijapensaista, perennoista, kivistä ja ruosteisista esineistä tehty kaunis kokonaisuus. Mutta hän on niitä pohjolaisia, jotka vähättelevät taitojaan ja luomustaan. Mutta sinnekin saa kurkistaa.

Tärkeintä minulle on luonnon ja jalostetun tuotteen yhteinen kanssakäyminen. Tärkeintä on tässä pitää yllä maalaismiljöön tunnelmaa ja sitä vanhaa pihaa, jossa puut puhkovat nurmea juurillansa ja maa pukkaa kiviä siellä täällä muokkaamattomaan pihaan. Maa elää. Luonto ja ihmisen käsi. Ei se toimi siten, että itkee jonkun ostosen ja jalostetun tuotteen kuolemista senkin uhalla, että on pihalta on nyhdetty kaikki luonnollinen pois, myrkytetty sammal ja kaivettu vanha maa jonnekin tunkiolle. Toki ihminen haluaa tehdä ihan jotakin uutta, puhdasta ja viatonta. Suotakoon sekin. Sehän on todellinen puhdas luomus ilman menneisyyttä. Mutta vanhoissa pihamaissa pitää menneisyydellekin antaa tilaa. 

Vähän minua häiritsevät nuo kalpeat ruusukyltit, mutta varmaankin harmaantuvat jo ensi talven aikana.
Samoin tuo teltta on vähän kuin roomalaisten sotaleiristä aikoinaan, mutta hyvin kätevä hiekkalaatikon
ympärille. Ei tule sade, ei hyttyset (ei niitä vielä edes ole) tai kissat kakkomaan. Ja suojainenkin on.
Kuitenkin, olen todella iloinen, jos joku tulee lukemaan niitä kymmeniä kylttejä, joita nyt ripustelen sinne tänne puutarhaohjeiden mukaisesti. Jopa parkkipaikkaa vanhan lisäksi olen naapurilta kysellyt. Jopa aputyövoimaa olen pyytänyt kahvitukseen, jotta voisin itse opastaa. Tarinaa minulla kyllä riittää! 

Valtateiden varsilla on nimi Jätinkirkko, mutta tässä vielä vanha kyltti.

Luonnonkukkaniitty
Tervetulleeksi toivottaa Ruusumuori Linnapellon talon aittakahvilaan ja puutarhaan, Linnalantie 74, Linnalanperälle, Pattijoen Ylipään kylälle Raahen kaupungissa. Jätinkirkko-kylttejä seuraten löytää perille. 

4 kommenttia:

  1. Olinkohan turhan epäileväinen. Avoimen puutarhan kävijämäärä yllätti minut täysin! Onneksi minulla oli leivonnaisia tarpeellinen määrä ja apua tarjoilemisessa!

    Kiitos mukaville puutarhaihmisille ja kaikille muillekin vierailijoille. Vierailijat todella viipyivät pihassani ja keskustelivat toistensa kanssa!

    Kiitos Paulalle avusta! Ruusumuori

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja ihanat kuvat. Niin mielelläni tulisin tutustumaan pihapiiriisii, kirppariisi ja kahvilaasi. Yritän tuota miestä hoputella, kunhan saa kesälomansa alkuun ja omat pihaprojektit alta pois. Tosin, jos sataa koko loman ajan, valuhommat jää tekemättä. Silloin voi matkustella :)

    Moniesta asiasta oon samaa mieltä, mutta etenkin tästä Puutarhapäivästä. Sen voisi jakaa eri päiviin eri puolella suomea. Palautetta vaan Puutarhaliitolle.

    Ja kiva juttu, että sulla kävi väkeä. Meilläkin vieraili enemmän, kun olin odottanut. Taivashan se heitti vettä niskaan vähän väliä, mutta onneksi pihapiirissämme on paljon sateensuojapaikkoja. Mukavaa oli ootella sateen loppumista ja keskustella niitänäitä.

    Mukavaa alkuviikkoa sinne, toivotaan lämpenevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli! Hyvää kesää sinullekin ja toivon, että näen sinua silmätysten tässä joku päivä.

      Poista
  3. Ihana puutarha. Kiva kun teillä kävi kiinnostuneita katsojia.

    VastaaPoista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!