tiistai 11. elokuuta 2015

Linnasatu-päivä koko perheelle! Mitä se sisältää- sisälsi?

Ps. Ruusumuori kiittää kaikkia niitä, joita satumaailma kiinnosti ja jotka tulivat siihen satuun mukaan omalla panoksellaan. Ihania prinsessoja ja prinsseja, ritarikin kulki pihamaallani.

Kiitos rukinpyörittäjälle 'Linnan salaperäisessä tornihuoneessa', Toini Lukkaroiselle!



Kiitos sadun hovilaulajattarelle Raakel Pistemaalle kauniista tuutulaulusta(jonka sävelmiin nukkui koko pihan väki) ja haltijattaren roolista.

Ratsulla saapuva prinssi olikin sairastunut, joten poikani Aleksi pelasti tilanteen, kun hän karautti pillit soiden autolla prinssinä paikalle. Kiitos hänelle!

Kiitos miniälleni, Marikalle, joka säikäytti upealla ilkeän haltiattaren esiintymisellään.

Kiitos Tuuli Sipilälle, kun hän saapui vetreänä yrittäjänä myymään prinsessamehua.

Kiitos Jakkulan Paulalle joka auttoi kahvilassani ja Koppisen Paulallekin, joka väritti pihaa kirppistuotteillaan.

Ja ennen kaikkea kiitos kaikille ihanille haltiattarille lahjoinenne! Koko hoviväelle suurkiitos!

Teidän kaikkien ansiosta sain toteuttaa satumaailmani linnaa.


             


Tämä kuva napattu Paulan kameralla

Vanhempi teksti:

Ruusumuorina minua on vähän pänninyt, kun Kastellin Linna muuttuikin äkkiä Jätinkirkoksi. 

Ymmärrän toki, että tämä nimi sopii paremmin ja on tarinoiden tulos. Monet turistit olivatkin pettyneitä etsiessään Kastellin Linnaa tai sen raunioita, kun näkivät vain kivikasoja. Jätinkirkko lisää mielikuvaa jostakin tuntemattomasta ja salaperäisestä paikasta. Sitähän se todella on.

Kastellin Jätinkirkko-kyltit komeilevat nyt 8-tiellä ja Pulkkilaan vievällä 88-tiellä ja ohjaavat näin tuloa Ruusumuorinkin kahvilaan, joka sijaitsee aivan sen vierellä. Onneksi museovirasto on jättänyt vielä tuohon Linnalantien varteen vanhan kyltin, jossa komeilee Kastellin Linnanrauniot.

Siihen tartun. On siis olemassa vielä "linnanrauniot". Kukaan ei tiedä minkä linnan. Joten miksi ei saisi joskus antaa mielikuvan laukata hurjemmastikin. Otan Linnanrauniosta trendin oman kahvilani pihamaalle ja vedän siinä roolileikin "Prinsessa Ruususen Linnasta". Jos tuo Kastellin Linnanraunio onkin ollut Prinsessa Ruususen Linna? 

Sunnuntaina 16.8 kello 14.00 Ruusumuori vetää ruusupihallansa koko perheen roolileikin Prinsessa Ruususen sadusta. 

* Siihen tarvitaan aurinkoinen pihamaa. Se on luvattu. 

* Siihen tarvitaan hoviväki eli  ihmisiä roolivaatteisiin sonnustautuneina (ainakin prinsessat), mutta mukaan saa tulla ilman niitäkin. Tosin soisi kesää nyt kunnioittavan kesämekoissa ja vaikka hatuissakin. Toivon, että asiakkaat, siis sunnuntain vierailijat,  ottavat tämän roolin vastaan. 

* Siihen tarvitaan käsikirjoitus ja mikrofooni. Ne ovat Ruusumuorilla. 

* Siihen tarvitaan  autopaikkoja, jos väkeä saapuu. Siinä auttaa naapuri ja liikennettä ohjaava hovimies Alex. 

* Mukaan tarvitaan myös haltiattaret. He ovat aina salaperäisiä. Kuin myös se 12. haltiatar, jota ei kutsutakaan.  

* Tarvitaan myös linnantorni, jossa salaperäinen nainen kehrää rukillaan. Se löytyy.

* Tarvitaan myös hovilaulaja, jolla on oma roolinsa. 

* Ja viimeisimmäksi ja tärkeimmäksi tarvitaan myös prinssi, joka saapuu upealla ratsullaan pelastamaan prinsessan ja linnan väen. Tiedossa on hänkin.

* Lisäksi tarvitaan ne rauniot, joita käymme koko väen kanssa katsastamassa. 

Näillä resursseilla voimme kokea Prinsessa Ruususen sadun mielikuvissamme ja kokea sen tunnelmat. 

Väliajalla on lapsille tarjolla Ruususen mehua, jota ehkä Tuuli-tyttö tulee myymään. Kahvilasta saa ostaa kahvia ja pullaa, myös teetä ja jäätelöä. Muuten mukana olo on ilmaista. 

TERVETULOA NAUTTIMAAN VIELÄ KESÄSTÄ  JA SADUN TUNNELMASTA! TÄLLAINEN HETKI EI SYNNY ILMAN MUKAAN TULIJOITA. 

RUUSUMUORI Leila Kastelli, joka haluaa joskus leikkiä

1 kommentti:

  1. Tämä oli siis sitä 'larppaamista', huomautti eräs ystäväni minulle. En vain hoksannut käyttää tuota nykyaikaista käsitettä siitä.

    VastaaPoista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!