tiistai 27. kesäkuuta 2017

Mukana Avoimissa Puutarhoissa!

Aina yhtä jännittävä on päivä, jolloin on kansallinen Avoimien Puutarhojen päivä. Siinähän esitellään puutarhoja kesän eri aikoina. Näin on mahdollista nähdä myös eri aikaan kukkivia kasveja.

Nyt tämä Avoin Puutarhapäivä osuu sunnuntaille 2.7. Raahe Päivien aikaan! Toivottavasti ihmiset jaksavat kaiken juhlinnan ohessa pyörähtää täälläkin. Puutarha, kahvila, kirppisaitta ja Sadan Keijun taidenäyttely on avoinna 12-18. Tosin noita suuria töitä en ihan sateeseen ota esille. Raahessa puutarhoista osallistuu vain Särkän Perennataimisto ja tämä Ruusumuorin piha. Ihmettelen tätä, sillä tiedän monta toinen toistaan kauniimpia pihoja. 

https://www.avoimetpuutarhat.fi/puutarhat/ruusumuorin_piha/




Nyt pihassani pitäisi kukkia monet pimpinellaruusut, villiruusut ja löytöruusut. Pensaat ovat pullollaan nuppuja ja odottavat vain suloaurinkoa ja lämpöä. Lupiinikin alkaa kukkimaan ja kertoo osaltaan, että oltaisiin jo keskellä kesää.

Puutarhapäivä rassaa vähän myös hermoja ja työmäärää, koska haluaisi pihan olevan näyttelykunnossa. Koska pidän kesäkahvilaa, sen tulisi aina olla näyttelykunnossa. Ja onhan se, sen verran kun muori jaksaa ja tilaisuudet antavat myöten. Kuitenkin muistutan, että puutarhani on puolivilli. Se tarkoittaa, etten hermoile rikkakasveista ja sallin useassa paikassa jopa luonnonkukkien kukkia jalostettujen joukossa. Olen huomannut, että ne jopa pitävät toisistaan. Ei kaikkea pidä nyhtää paljaaksi jostakin.

Iloisesti tervetuloa!

2 kommenttia:

  1. Puutarhassasi on kaikkea kaunista kätten töitäkin. Olen aloittanut myös puutarhablogin pitämistä, koska olen aivan ''hulluna'' kukkiin.
    T. Lea
    https://oman-kukkaset-puutarhassa.blogspot.fi

    VastaaPoista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!