lauantai 1. tammikuuta 2022

Ajatuksia tulevalle vuodelle 2022

Kiitän koronakesiä 2020 ja 2021 siitä, että kahvilastani ei ole seurannut koronatartuntoja, ainakaan mitä tiedän. Tosin kesät ovat olleet muutenkin koronasta hiljaisempia ja puutarhani tila avoin. Ja kiitän vieraitani. Nuo kesät ovat olleet aika vilkkaita. Kiitän myös "Ruusumuoria", että jaksaa vielä. Ja kiitän ystäviäni, jotka ovat tukeneet toimintaani.

Tällä meiningillä katson myös kesään 2022 ja toivon kaunista ruusukesää. Olen luvannut monella taholla pitää kahvilani auki silloinkin, ainakin sen heinäkuun päivät (su-ma-ti). Tarjoan sitten 10-vuotissyttärikahvit. Ilmoittelen siitä lähemmin. Huomasin, että ruusutarhani ja kahvilani kiinnostaa ihmisiä, koska lukijoita tässä blogissa on ollut noin 350 joulukuunkin ajalta. Varmaan päivitystä on odotettu.

Tilauksia voin ottaa vastaan muinakin aikoina. 



Ruusut nukkuvat onnellisina pehmeän lumen alla.

En päivitä enää ruusujen aukioloaikoja enkä kasvuvuosia, koska se sivu on aivan liian täynnä ja siksi hidas. Mutta lisäilen uudet ruusut Metsätontun blogiini ruusutarha.blogspot.fi

Toivotan vuodesta 2022 terveempää ja iloisempaa!

Ruusumuori

1 kommentti:

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!