Muistojen ja kiitosten vuoro, vuosi 2012

Ruusumuorin Kesäkahvila-elämä on päättynyt. 11 vuotta oli eläkeläiselle hyvä aika sitä pitää. Olen antanut pois puutarhakalusteita ja astiastoa aivan kevein mielin. Ei ole mitään mitä surra, koska pienen kahvilani ja ruusutarhani elämä on ollut niin antoisaa ja riskaavaa. Tarvitsin sen elämäni sisällöksi mieheni kuoltua. Mutta pakko oli lyödä jarrut päälle. Kahvilan kuistipuut ovat lahoamassa, muori itse vanhenemassa, eikä Ruusa-kissakaan enää oikein terve ole.

Haluan tuoda siitä esiin eräänlaisen kavalkadin kuvineen ja muistoineen vuosi vuodelta. Tämä blogisivu sisältää vuoden 2012. Samalla voin kiittää kaikkia niitä, jotka ovat olleet osallisena kahvilatoiminnassa ja antaneet sisältöä sen elämään.

Ensin kiitos naapureille tuesta ja myötämieli-syydestä. Naapuritalon isäntäkin oli juuri jäänyt yksin ja mielellään auttoi kirves-työssä osaamattomia nais-ihmisiä. Me vuoros-tamme keitimme kahvia ja ruokaa hänelle. "Me" tarkoittaa itse Ruusu-muoria ja vierailevaa Anja-ystävääni, joka ihastui maalla olemi-seen ja auttoi kahvilan ensi-askelissa. Toinen kiitos kuuluu yrittäjä-kurssille. Sen suoritin talvella 2011- 2012. Sieltä sain tietoa, tukea ja rohkaisua kokeilemaan jotakin omin voimin.

Avasin kahvilani 11.6.12 vapisevin sydämin. Ensimmäiset asiakkaani olivat komeat serkkuni, jotka yllättivät minut kukkien kera. Menin siitä ihan sekaisin, en osannut yhtäkkiä laskea hintojakaan ja laskin väärin. 

Tosin muitakin vieraita kävi ja olin innoissani. Muistelen, että jotkut ihmiset ajoivat työstä suoraan pihaani henkäisten, että tämä piti nähdä. No paljoa ei ollut vielä nähtävää ja itse talokin oli purkutöissä, kun sen pohjoiselle seinälle uusittiin vuoraus ja laudoitus. Mutta luotin siihen, että kaikkea voi rakentaa kauniimmaksi.

 

Kahvilani tärkeät jäsenet olivat myös kissani, Ruusa ja Majuri, jotka toivat monelle asiakkaalle mieltä painuvia hetkiä. He syntyivät huhtikuussa 2012 Olkijoella navetassa lehmien joukkoon ja olivat jo tottuneet lämpimään vastalypsettyyn maitoon. Siitä seurasi se, että annoin homogenisoimatonta Vanhan ajan maitoa heille ja sitä heidän vatsansa kesti toisin kuin sinistä maitoa. Tätä maitoa ja reilusti voita käytin myös kanelipulliini, joita leivoin ahkerasti ja asiakkaat tykkäsivät. Muutenkin perinteisesti keitin pannukahvia. 

 

Samana vuonna ilmestyi myös kylämme historiikki, jonka kirjoittamisessa Ruusumuorikin oli ollut mukana. Kirjaa myytiin myös kahvilassani. Kirjan nimi ei ollut aivan vaatimaton: Maailman kaunein kylä. Ystäni ja kirjan toimittaja Vappu Kallio sai kunnian tulla kutsutuksiYlipäänkylän Jätiksi ja hänet kaulittiin jättikauhaliinalla. 

Kun pellolla ei vielä kasvanut montakaan ruusupensasta, käytettiin tilaa hyväksi ja siihen noudettiin kaksi hevosta, jotka elävyydellään pelästyttivät ensin katsojia: - Hevoset vapaana tuolla! Nämä hevoset olivat pajupunoksia, niiden luojana Hilkka Välikangas-Jyrinki, pajutaiteilija, metsänneito. Hevoset haettiin Mattilanperältä traktorin peräkärryn kyydissä Linnalanperälle, ja ne viettivät kesän 2012 pihallani, kunnes ne noudettiin jälleen kotipihaan. Kyllä niitä ihailtiin. Suurkiitos Hilkalle ja upeille hevosille!

 

 

 

Suuret kiitokset myös kylämme mainiolle viulistille Birgit Vainiolle ja naapurikylän hanuristille Anneli Juvénille, jotka viihdyttivät kansan-musiikillaan kahvilani vieraita joka kesä. 

Kuvan vasemmassa reunassa on tuolilla valmistumassa ruusuvettä, johon usein otin talon vanhimman ruusupensaan Belle Poitevinen kukan terälehtiä. Kun nämä lehdet aikansa kelluivat auringossa lasikulhon vedessä, vesi imi niiden eliksiirisen öljyn ja ihan totta! Vedessä maistui terveyttä antava ruusu. Vierailleni sitä usein tarjosin.

 

 

 

Merenhelmet, raahelaisen itämaisen tanssiyhdistyksen naiset, ovat myös olleet juhlistamassa elokuista pihaani joka vuosi. Ja kumma kyllä, aurinko on aina paistanut. Tässä kuvassa tanssitaan vielä peltonurmikolla viljapellon edustalla. Myöhemmin se oli ruusupensaita täynnä. Sitten tanssittiinkin pihamaalla kahvilan edustalla. Tässä tanssin itsekin mukana. Ihmettelen, miten tanssiystäväni jaksoivat joka kesä harjoitella tanssinsa ja tulla tänne. Joku heistä sanoi kauniisti, että se on kesän kohokohta. Uskon, että kahvilavieraanikin pitivät esityksistä, jossa helmat, huivit ja lanteet keinahtelivat.

 

Ruusumuori on yhtä suurta kiitollisuutta sydän tulvillaan nyt kun muistelen tätä kaikkea! Mitä olisin voinut yksin tässä täyttää! Kahvilani on esimerkki siitä, jota ihmiset toisiaan tukien, omia taitojaan esiin tuoden saavat aikaan pienelle paikalle täällä Raahen sydänmaalla. Sen nimi oikeastaan olisi pitänyt  olla  Sydänmaan kahvila. Sydänmaa on täällä vanha nimitys kaukana keskustasta olevalle seudulle. Mutta näitä tunnelmia ei luoda rahalla, ei suurilla puitteilla, koneilla eikä materiaalilla. Luonto, ihmiset ja kaikki pieni voi rakentaa herkkää tunnelmaa parhaimmillaan. Hehkuttelen, mutta en turhaan, sillä vaikka tämä kaikki on ollut vain hetken, muutamia vuosia, se  voi tarjota ideaa heille, jotka tällaista vielä varmasti jossakin rakentavat.