Seuraavana vuonna 2013 talon seinäremontti valmistui ja piha siistiytyi. Kaivoin ahkerasti uusille ruusupensaille kuoppia vanhalla perunamaalla ja muutakin viihdettä tuli lisää. Ruusupensaita ei kovin monta lajia vielä ollut, mutta nekin muutamat kukkivat kauniisti. Kiitos ruusuilleni!
Kaunista maalaismaisemaamme uhkasi suunnitteilla olevat tuulivoimalat. Ruusumuorin Kesäkahvilakin aloitti taistelunsa tuulimyllyjä vastaan. Kahvilassa oleva adressi myllyjä vastaan täyttyi nimistä. Kun aikamme taistelimme kyläläisten äänestyksillä, virkamiesten luona vierailuilla ja kirjoitteluilla, voitim-me. Tuulivoimalat eivät vieläkään hallitse maalaismaisemaamme.
Kahvilan ympäristöä kaunistin muutenkin. Sen auringon puoleisella seinustalla olevat pensaat ja rikkakasvit raivattiin pois ja naapuri auttoi jälleen kirvesmieshommissa. Leila-ystäväni lahjoittama hirsipöytä penkkeineen löysi turvallisen paikkansa. Siitä tulikin viihtyisin kahvinjuontipaikka. Naapurin Paulan kanssa tyhjensimme romuista talon vanhimman vilja-aitan navettarakennuksen päädyssä. Siitä tehtiin pieni kirppis-aitta. Aleksi-pojan perhekin osallistui silloin tällöin ollen mukana touhuissani. Kuvassa täkäläinen 'antiikkikauppias Lovejoy' otti haltuunsa kirppishomman. Rakkain kahvilavieraani pieni Malena nautti kahvilan antimista.
Kahvilatoiminta vilkastui. Turistit, jotka vierailivat Kastellin Linnanraunioilla (nyk. Jätinkirkko), löysivät kahvilani. Erilaiset ryhmät tekivät tilauksia. Silloin vierailtiin myös Wanhan Kastellin tuvassa ja runoilija Kerttu Kastellin pihamaalla runoja lausuen. Auni-Marjut Kari runoineen myös vieraili kahvilassa, Niina Ylikulju säesti sähköuruilla kesävirsiä kauniina sunnuntaina, Sari Kauranen ja Kati Rantala esittivät kanteleilla kauniita kappaleita ja Raahen Seudun Harmonikkayhdistys piti komean konsertin kahvilan uudella terassilla. Kiitos heille kaikille! Nikolan Aila tuli myös kanteleen kanssa ja esitti kansanlauluja. Eikä unohdeta Birgitin ja Annelin musiikkihetkeä eikä tanssijoita. Merenhelmien lisäksi kävi Leena Eskelinen kävi ryhmänsä kanssa opettamassa meille heprealaisia tansseja. Paikallista hyvää kulttuuria esillä!
Oikeanpuoleiseen kuvaan tulee mukaan myös edesmennyt taiteilija Matti Lepistö. Hän lainasi veistoksia puutarhaani mainoksina omalle pihalleen. Näkyvillä peikkolapsoset ja koivutorson päällä kotka, jonka ostin itselleni.
Ruusa-kissasta kehittyi hyvin sosiaalinen seuralainen, joka viihtyi kahvilamiljöössä musiikkia kuunnellen ja asiakkaita tervehtien. Kuvassa tervehdysvuorossa on hevonen. Naapurin isäntä oli uteliaisuuttaan huutokaupasta huutanut arvoituksellisen laatikon itselleen. Se ei sisältänytkään työkaluja vaan suuren määrän erilaisia astioita. Hän toi ne kahvilaani. Kiitos niistäkin, ovat olleet ihan tarpeeseen!
Ruusuja meille kaikille!
Hieno paikka ja kauniit ruusut. Vierailin kesällä 2016. Tarja Keränen
VastaaPoista