Se taide, mikä tulee syliisi ja joutuu usein roskiin...vai joutuuko?

Me emme aina näe kaikkea. Olemme sokeita useille asioille. Ja siksi moni asia menee ohitsemme sitä koskaan tiedostamatta enempää. 

Postikortit. Luemme ystävän tervehdyksen. Se hetken lämmittää. Mutta huomaammeko kortin taidesisältöä enempää? Yhtä korttia taiteilija on ehkä suunnitellut monta päivää, tehnyt ja parannellut monta kertaa ja on onnessaan, jos on saanut sen painetuksi, kulkemaan maailmalle ja ilahduttamaan ihmisten mieliä. Samalla kortti on taideteos, teos, jota monistetaan kaikkien käyttöön.

Muistan kolme-neljävuotiaasta erästä surkeaa näkyä ja itkin pitkään ja hartaasti. Näin tätini laittavan pesään postikortteja! Liekit nuolivat jotakin, joka minulle oli arvokasta ja kaunista. Ihmeelliset kortit! Silloin ei lapsilla ollut moniakaan leikkikaluja. Kortti ja kuva olivat minulle tärkeitä. En ole koskaan itse raskinut laittaa postikortteja roskiin, ja niinpä niitä on kertynyt vintille monta laatikkoa.

Tämä Pitkärannan kortti on eräs Paulan suosikki  lintuaiheineen.

Naapurini Paula Koppinen kerää myös postikortteja.  Ne eivät ole kasoissa laatikoissa kuten minulla, vaan ne ovat kansioissa somassa järjestyksessä tekijöiden mukaan, jopa ilmestymisvuosijärjestyksessä. Ja Paula tietää niistä paljon. Hän tietää korttien tekijöistä, heidän taiteestaan ja heidän elämästään. Hän on jopa tavannut niiden tekijöitä, kuten Marja-Liisa Pitkärannan. Paula ei toki kerää kaikkia kortteja, vaan hän on erikoistunut joihinkin tekijöihin ja joihinkin kuva-aiheisiin.

Eräs Paulan lempiaiheista on hevonen. Tässä ruotsalainen tekijä Erik Forsman.

Nyt sunnuntaina 16.6 klo 14-17 hän tulee kansioineen kahvila-aittaani näyttämään kansioitaan (osan niistä) ja kertomaan niistä. Toivon, että asiasta kiinnostuneet ovat nähneet ilmoituksen Raahen Seudussa ja tulevat tänne Linnalanperälle niitä ihailemaan. Muun muassa hänellä on mukanaan Marja-Liisa Pitkärannan, Jaana Aallon ja ruotsalaisen Las Carlsonin tuotantoa. Hän ottaa mukaan myös hevosaiheisen kansion, johon hän kerran innostui. 

Paula ei kerro, mistä kortit ovat tulleet ja keneltä, vaan ehkä juuri sen mitä kautta hän on löytänyt kortteja, mikä niissä häntä kiinnostaa ja herättelee hänen kauneudentajuaan. Kortti on pieni, mutta se voi kertoa niin paljon ja se voi olla niin herkän kaunis tai hauska. 

Kahvila-aittani on todettu usein myös tarinoiden aitaksi. Tulkaa katsomaan, kuulemaan ja kertomaan omista korttikiinnostuksistanne. Ei haittaa, vaikka toisitte omia aarrealbumeita mukananne. Aittaan mahtuu noin parikymmentä henkilöä kerralla. Nyt ei haittaa vaikka sataa vettäkin ja on kylmä. Olen saanut sähköt aittaani, joten voin pitää siellä jopa lämmitystä päällä.

Jos on aurinkoista, voi kurkistaa puutarhaanikin. Siellä pienistä ruusupensaista on suuri osa silloin täydessä kukassaan.

Rosa altaica, melkein yhtä pieni ja nätti kuin postikortti!

Tervetuloa!

Runotkin puhkeavat kukkaan!

Jossakin blogissani on pieni maininta runoilija-kirjailija Kerttu Kastellin pihapiiristä (kartta), mutta nyt on oiva tilanne kertoa tästä enemmän nyt, kun vietämme huomenna runosunnuntaita Ruusumuorin Kesäkahvilassa. 

Siellä Aunimarjut Kari ei kuitenkaan lue nyt Kertun runoja (vielä) vaan omiaan. Mutta samassa Raahen Runoseurassa ovat molemmat lausumistaan kasvattaneet. Auni on lausumassa runojaan su 9.6 klo 14 ja klo 15. Toivon, että kuulijat tulisivat vähän aikaisemmin, joten ehdin tarjoilla kupposen kahvia siihen mukaan ennen tilaisuutta. Runoilija itse päättää, lausuuko runoja puutarhassa vai missä. Ja luonto viimeistään päättää, liittyykö runojen taustamusiikkiin aitan katolla oleva sateen ropina vai auringonpaiste lintujen säestyksellä. 

Samana päivänä voisivat runojen ystävät tehdä myös toivioretken Kerttu Kastellin pihamaalle ja löytää se tunnelma, joka inspiroi runoilijaa luomaan kauniita ajatuksiaan paperille raskaan maatyön ja kolmen villin pojan kasvattamisen lomassa. Talo on alunperin sekä Kerttu Kastellin että omani aviomiesten sekä kahden tyttären synnyinkoti Myllysaari, heidän isänsä rakentama. Siihen Niilo toi Kertun tutustuessaan häneen rintamalla lottatyttönä ja siinä hän asui melkein viimeisiin vuosiinsa saakka, kunnes oli pakko hakea helpompaa olotilaa Hopeataurista.

Siis tämä Kastellinperä, suomeksi Linnalanperä, on myös runoilijaperää! Täällä sykkii runosuoni muissakin taloissa (mm. Raakel Pistemaa). Jos ei runomuodossa niin ainakin luovassa kekseliäisyydessä ja inspiraatioissa on täällä voimaa.

 

Tänne on mukava toivottaa tervetulleeksi muitakin runoilijoita, kuten nyt Aunimarjut Kari. Toivon sinulle viihtyisää hetkeä kesässä, jolloin juuri ruusut avaavat kukkiansa!

Tervetuloa kokemaan tätä!
                      
"Opetan lapsille tuleentuneen pellon laidalla jyvän tarinan.
 Kerron kylväjän osan ja auringon ja maan ja sateen tehtävät.
 Kerron myös ihmisen osan vehnänjyvän kaltaisen joka maahan peitetään.

 He katsovat minua pitkään eivätkä kysy enää mitään.

 Se on niin vaikea ja selkeä samalle kertaa aivan kuten maa ja taivaskin kaukana toisistaan
 ja silti lähellä."

 Kerttu Kastelli (Talot merelle Kallellaan - antologia 1983)

Kiitos Aunimarjutille kauniista hetkestä aittakahvilassani!

Tässä Aunimarjutin viimeisin runokirja! Kirjakaupassa saatavilla.

Aunimarjut Facebookissa:

Jotakin uutta!

Monta uutta asiaa kaavailin kesäksi kahvilani ympäristöön. Jotakin siihen syntyikin. Monta pientä ja näkyvämpääkin seikkaa.

Sain uuden pation aittakahvilani läntiselle seinustalle ja kamala nokkos- ja vuohenjuuripusikko siitä on häipynyt. Muutenkin ympäristö on siistiytynyt viime kesäisen taloremontin jäljiltä. 

Pellon laidassa sempramännyn varjossa on leppäkerttupöytä koivujakkaroineen. Tähän käytin vanhat leppäpuut, löytämiäni kivilaattoja ja vanhan paisuntakattilan. Ympärillä on kohoamassa kultapallo ja pallo-ohdake ja muutakin kukkaa. Siinäkin voi nauttia kahvit ja katsella maisemaa vähän eri suuntaan. Tämä rakennelma on ihan Ruusumuorin käsityötä. Kun taas patiossa ja alhaalla olevan riukuaidan teossa muorin voimat ja tiedot loppuivat ja tarvittiin miehisempää apuvoimaa.

Joka tapauksessa aita tuli valmiiksi ennen kuin ritarinkukat ehtivät kaksimetrisiksi. Tuen ne kasvulleen tarvitsevatkin. Aidan teossa on käytetty vanhoja kauniita heinäseipäitä.

Ruusupensaat ovat komistuneet ja nuppuja täynnä. Luulen että useimmat niistä ovat jo täydessä kukassa juhannuksena. Ja useimmat kesäkukat ovat juuri puhkeamassa kukkaan! Aivan liian pian!

Kirppisaitta avaa ovensa huomenna 2.6 sekä kahvila!

Toinen aitta on kunnostettu nyt kirpparia varten ja poikani on syynännyt aika tarkasti mitä sinne laitetaan ja mitä ei! Ja kaikenlaista vanhaa ja mielenkiintoista sinne on löytynytkin vinteiltä ja vanhoista varastoista. Kannattaa tulla katsomaan! On videoita ja musiikkia jne.

Komea poikani siellä  huomenna  niitä esittelee!

Tietenkin toivon, että pihaan ilmeistyisi muitakin kirppispöytiä kyläläisiltä. Mutta aurinkoa ja kuivaa säätä siihen tarvitaan! Toivon meille kaikille mukavaa päivää!

Tervetuloa!

toivottaa kurkkaamaan ja juomaan pannukahvia ja maiskuttamaan tuoretta ruusupullaa!

Ruusumuori

Linnanrauniot - Paskaräme - Liekokangas - Pahkamaa - Viinapolkureitti valmis!

Tässä maastomaisema reitteineen Pattijoen Ylipään kylässä Linnalan (Kastellin) perällä, osana siis Raahen kaupunkia. Ruusumuorin kahvilan takana on kaupungin rakentama yleinen parkkipaikka (myös biokäymälä). Siitä lähtevä reitti kulkee läheltä Linnanraunioita (Linnakangas), jossa museoviraston kyltti ja polku jätinkirkolle. Jätinkirkkojen eteläisessä päässä on useita lapinraunioita, josta oikeaan tulee polku jälleen alas reititylle metsätielle.

Pari vuotta sitten Kastellin sisarukset aloittivat vanhan Viinapolun (linkki tässä) esiinraivaamisen. Pienessä määrin sitä on jo kuljettukin tässä Linnalanperällä. Mutta suurin osa siitä jäi pienelle käytölle. Kylän historiikkikirjan Maailman kaunein kylä myötä heräsi ajatus, että olisi mukava tietää missä kirjan nimeämiä paikkoja sijaitsee ja miten niitä löytää. Lasikankaan kyläyhdistys päätti kehittää Viinapolkua ja yhdistää siihen muutakin rengasreitiksi. Sitä voi kulkea kyläläiset ja muutkin Raahen metsämaisemiin ja vanhaan kulttuuriin tutustujat. 

Ei tällainen hanke suju ihan käden käänteessä. Miettiä reitti maastossa, suunnitella kirjeitä sopimuksineen maanomistajille, kirjoitella opaskylteille tekstit ja kaikenkukkuraksi laittaa ne maastoon. Apuun tuli Raahen työpaja ja syksyllä kaadetut lehtikuuset sekä Sofy-hanke. Kiitos heille! Siis ei mikään helppo nakki, mutta mukavalla talkooväellä ja yhteishengellä se sujuu. Talven ja kevään työ siinä on ollut ja monta kokoontumista. Mutta nyt on helpompi jatkaa kyltittämistä muuallekin. Opaskylttejä tulee pikkuhiljaa esille Linnalanperällä enemmänkin, mutta myös keskikylälle. Sinne on suunnitteilla kävelyreitti myös.

Teksti on laitettu keltaiselle pohjalle, kuten myös reitti merkitty keltaisella maalilla.

Ja vieläkin huokailtiin. Polkua pitää raivata selvemmäksi kulkea. Osa maastoa on aika risukkoista. Kunhan helteet hellittää, niin eiköhän sekin tilanne parane.

Mutta sekään ei vielä riitä. Nyt pitäisi olla väkeä sitä talsimassa. Polku kulkee enimmäkseen hyvässä maastossa ja näkyvillä (meinasin kirjoittaa että polku kulkee selvänä, viinapolkuhan se on, heh). Reitille tarvitaan myös polun polkijoita. Toivottavasti syksymmällä esim. koululaiset tekisivät syksyretkiä.

Polulle voi poiketa muualtakin kuin tästä Linnanraunion parkkipaikalta.

Kun tulee Paskarämeen kyltin kohdalle ja haluat katsoa pitkää peltoa, sinne on aina syytä kurkistaa hiljaa. Voit nähdä siellä jotakin.

Pahkamaan tien varressa paikassa missä kyltti kertoo muinaisesta kyläläisten tiestä junalle, on myös Leo Ijäksen ja Irma Raudan kaunis pihamaa, missä on Irman betoniveistoksia. Pihan omistajat ovat luvanneet, että pihaa voi kurkistella ohimennessä ja jututtaa isäntäväkeä, jos he ovat pihamaalla. Pihaa kun ei voi ohittaa ihastelematta!

Talkooväki koki pihamaan ihastuttavana levähdyspaikkana isäntäväen kanssa jutellessa.

Kartan voi printata tältä sivulta, myös Lasikankaan Kyläyhdistyksen sivulta. Sitä saa myös Ruusumuorin kahvilasta yhdellä kolikolla.

Tervetuloa metsämaisemiin ja kyläraitille!

Ikkuna tulevaan kesään 2013!

Ruusumuori on kunnostanut aittakahvilaa vieraita varten. Kovin paljon uutta siihen ei ole tullut. Lattiaa ei uusittu vielä. Eiköhän se kestä vieraiden askeleita vielä tämän kesän, kun viime syksynä kesti tanssinkin jytkeen. Joten aitta avaa ovensa tuttuun vanhaan malliin. Ikkunaverhot toki vaihtuivat nyt ruusuisiin. Uumoilin, että jos tulee kuuma kesä, on hyvä ikkunavaloa varjostaa vähän paksummilla verhoilla. Positiivista ajattelua!

Vanhanajan kukka enkelinsiipi on tuotu pöydälle ikkunalämpöön. Ikkunasta näkyy valmis ruusuaita, roskaläjä on poltettu pois ja siistitty. Taustalla aurattu pelto odottaa kylvöä. Ruoho on alkanut viheriöimään. 

Luonnonrauha ja metsän keväinen humina. Vielä ei näy tuulimyllyjen ropelleja. Sekin vaara häämöttää.

Itse asuintalo, joka vielä viime kesänä oli rähjäisen näköinen remontin alla, on saanut siloitellun pintakerroksen ja uuden ulkoeteisen ikkunoita vailla valmis. Nyt on aika mennyt ison pihan haravoimisessa, sillä lumi ja jää oli pitkään pinnalla. Näin siirtyivät myös muutkin muutostyöt. Kukkapenkkejä rapsuttelen, vanhoja kaivan pois ja uusia lisään. Olen laittanut taimia kukkapurkkeihin myytäväksi asti mm. valkoista akileijaa.

Kahvilan ensimmäiset vieraat saapuvat jo perjantaina. Ryhmiä on tulossa jo toukokuun aikana. Toivottavasti aurinko heitä lämmittää tässä. On yleistä, että täällä on lämmintä, kun mereltä vielä   Raahessa puhaltavat kylmät tuulet.

Ylhäällä punaisella näette kuitenkin uudet yleiset aukioloajat. Edelleenkin toivon, että vierailijoilla on pikkurahaa mukana, sillä en voi ottaa vastaan korttimaksua. Ja edelleen pyydän ilmoittamaan, jos tulee yli 8 hengen ryhmiä. Niitä voin ottaa vastaan myös muina aikoina kun sovitaan.Tällöin minulla on aikaa myös opastamiseen ja ympäristön esittämiseen.

Talven mittaan oli hauskaa tavata ihmisiä, jotka melkeinpä anteeksi pyydellen kertoivat, että eivät ole ehtineet käydä kahvilassani. Mukava kun tällekin kesää riittää asiakkaita! Lämpimästi tervetuloa! Ruusumuori

22.5.2013

Löytyi tällastakin raahelaista musiikkia, rytmi sopinee hyvin minun tämän hetken askeliini: soittajina Sakari Piippo, Sami Keinänen, bassossa oma poikani Aleksi Kastelli ja laulussa Laura Lehtonen

Ruusumuorin arvomaailmaa

Ihminen arvostaa yleensä sitä missä hänen on hyvä olla.

Olen joutunut tämän kevään aikana miettimään paljon sitä mitä arvostan ja miksi.

Arvostan todella kotiani siksi, että minun on ollut hyvä siinä olla. Se hyvä ei ole pelkkä koti, vaan myös ympäristö, hyvät naapurit, laajat metsät, kaunis maalaiskulttuurimiljöö ja hiljaisuus. Korostankin mielelläni tuota hiljaisuutta, sillä jos puhun Raahen kaupungin 'hiljaisimmasta kylästä', tarkoitan sillä sitä, että mikään meteli ei yllä tänne eikä mikään vilkasliikenteinen tie ohita tai halkaise kylää.

Arvostan myös historiaa, jota löytyy lähiympäristöstä kivikauden ajoilta vielä tuttuun maataloushistoriaan saakka.

Arvostan siellä myös turvallisuutta ja puhtautta. Voin huoleti käyttää luonnon antimia.

Kahvilavierailleni tässä pihapiirissä minulla on tarjota mielestäni paljon, jos voin tarjota luonnonrauhaa, maalaiselämää ja virikkeellistä ympäristöä. Virikkeellisyydellä tarkoitan taas sitä, että puutarhassani voi kulkea, viettää aikaa, tehdä retki metsään historiallisille Kastellin Linnaraunioille ja lapinraunioille, kulkea polkua tai kyläraittia ja tutustua vanhoihin pihapiireihin.

Arvomaailmani uhkaksi ovat nyt tulleet tuulivoimalat. Ne tulevat aivan liian lähelle kyläasutusta! Liian lähelle luontoa, missä on vielä eläinlajirikkautta purotaimenesta haukkoihin ja petonisäkkäisiin asti. 

En ole ainoa tässä kylällä, jolla on samat arvot. Onneksi samat arvot löytyvät laajemmalti muiltakin tahoilta.

Sanomalehti Raahen Seudussa on paljonkin kirjoituksia aiheesta:

http://www.raahenseutu.fi/Uutiset/1194807930141/artikkeli/tuulivoima+uhkaa+raahen+stonehengea.html

http://www.raahenseutu.fi/Uutiset/1194807634046/artikkeli/muinaisjaanne+on+kukkulan+kunkku.html

Tässä esittää Metsänkutsun kylän kansantaiteilija Aila Nikola

Kommentit olisivat tervetulleita tälle sivulle!