tiistai 4. kesäkuuta 2013

Jotakin uutta!

Monta uutta asiaa kaavailin kesäksi kahvilani ympäristöön. Jotakin siihen syntyikin. Monta pientä ja näkyvämpääkin seikkaa.

Sain uuden pation aittakahvilani läntiselle seinustalle ja kamala nokkos- ja vuohenjuuripusikko siitä on häipynyt. Muutenkin ympäristö on siistiytynyt viime kesäisen taloremontin jäljiltä. 


Pellon laidassa sempramännyn varjossa on leppäkerttupöytä koivujakkaroineen. Tähän käytin vanhat leppäpuut, löytämiäni kivilaattoja ja vanhan paisuntakattilan. Ympärillä on kohoamassa kultapallo ja pallo-ohdake ja muutakin kukkaa. Siinäkin voi nauttia kahvit ja katsella maisemaa vähän eri suuntaan. Tämä rakennelma on ihan Ruusumuorin käsityötä. Kun taas patiossa ja alhaalla olevan riukuaidan teossa muorin voimat ja tiedot loppuivat ja tarvittiin miehisempää apuvoimaa.




Joka tapauksessa aita tuli valmiiksi ennen kuin ritarinkukat ehtivät kaksimetrisiksi. Tuen ne kasvulleen tarvitsevatkin. Aidan teossa on käytetty vanhoja kauniita heinäseipäitä.

Ruusupensaat ovat komistuneet ja nuppuja täynnä. Luulen että useimmat niistä ovat jo täydessä kukassa juhannuksena. Ja useimmat kesäkukat ovat juuri puhkeamassa kukkaan! Aivan liian pian!

3 kommenttia:

  1. 14.6 olisi tarkoitus kimppakyydillä tehdä taimisto reissu Raaheen ja olisi kiva samalla piipahtaa Ruusumuorin kahvilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Otan avosylin vastaan. Olen kotona silloin, paistan pullatkin ja kahvit keitän, jos sitä haluatte. Paljonko teitä on? Ja mihin aikaan suunnilleen. Voitte soitella lähemmin tai laittaa viestiä. Tervetuloa!

      Poista
    2. Blogiystävänä annan myös ilmaisen opastuksen Kastellin Linnanraunioille ja kerron siitä. Jos teillä on aikaa.

      Poista

Luen mielelläni kommentteja, kiitos!