Kautta aikojen on ruusuihin yhdistetty runot. Kauniita, mystisiä voimiltaan ja herkkyyksiltään molemmat!
Kesäkahvilassakin on pidetty vuosittain runohetkiä; "Runoja luonnossa", "Runoja lausujan mielipaikoissa" ja niin edelleen. Hyvin monet lausujat ovat käyneet esittämässä tekstejään ja muidenkin tekstejä kahvilan terassilla.
Kahvilan 10-vuotispäivänäkin runot olivat esillä luoden herkkiä hetkiä. Haluan nyt tuoda niitä enemmän esille tällä sivulla, sillä juhlinta sekoitti pääni enkä osannut jäsentää sitä mikä oli tärkeintä. Tärkeintä oli ihmisen luomisvoima ja sanojen viesti!
Ystäväni Mauri Laakkonen on luonut runoja kuin voimakkaasti virtaava joki, johon heijastuu kaikki maailman kuviot. Näitä runokokoelmia on syntynyt vuodesta 2014 lähtien vuosittain. Nyt kahvilassani julkaistiin Merenhelmien kanssa yhteistyössä syntynyt teos. Julkistamistilaisuudessa jokainen läsnäoleva tanssija kävi lausumassa ääneen yleisön edessä Maurille runon. Olin antanut heille tällaisen haasteen, jonka he rohkeasti ottivat vastaan. Joku heistä kerran sanoi, että kyllä hän tanssii, mutta on kauhistus, jos pitää suu aukaista yleisön edessä. Nyt se aukaistiin!
Tässä eräs runoista, jossa yhtyy tanssi ja meren aallot sen auringon kultaamilla pisaroilla. Tässä runossa on mukana Maurikin, jonka kanssa muinoin esiinnyin Hyvinkään kansantanssiryhmässä:
Maurin matkassa oli myös pari muutakin taiteilijaa; Tuomo Oikarinen ja Markku Heino. Tuomo oli Maurin kanssa Alavieskassa pystyttänyt taidenäyttelyn "Kaks pappaa" ja Markku tunnelmoinnut siellä runoillaan. Näyttelyaika on heinäkuun loppuun. Markku oli luovana kokkina keittiön puolella, mutta välillä runosuonikin sykki. Tällaisen runon hän lausui kahvilani syntymäpäivän kunniaksi. Runo syntyi ruoan valmistuksen lomassa:
Lämpimät kiitokset Leila pihapiirisi tapahtumasta
VastaaPoista