perjantai 25. syyskuuta 2015

Avoimet kyläpäivät 10.6.17, ohjelmassa Viinapolkureitin retki!

PS. HUOMIO RETKEILIJÄT! NYT KULJETAANKIN IHAN VAIN VARSINAINEN VIINAPOLKU, JOKA ON 2 KM, 4 KM MENNEN TULLEN. JOS JOKU LÄHTEE PITEMMÄLLE KIERROKSELLE, HÄN TOIMII OMATOIMISESTI KARTAN KANSSA. KAHVITUS TARJOILLAAN TÄSSÄ RUUSUMUORIN KAHVILASSA.

Nyt on vuorossa RAAHEN AVOIMET KYLÄPÄIVÄT 10.6.17!  Lasikankaalla eli Pattijoen Ylipään kylällä otetaan siihen osaa omalla ohjelmalla.

Viinapolun reitin opastus lähtee tästä Ruusumuorin Kesäkahvilasta klo 14.00 ja tulee takaisin tähän. Se kestää noin 2-3 tuntia. Matka on 6,5 km. Välillä juomme pullakahvit. Opastuksen hinta 8 euroa henkilöltä.

Minulla on aikaisemminkin ollut juttua Viinapolusta, tässä, tässä ja tässä, mutta kerronpas lisää siellä tehdyistä parannuksistakin. Ja kartta tässä:

Ensinnäkin varsinainen vanha Viinapolku kulki 2 km:n mittaisena ennen Tuohinnon ja Kastellin talojen välillä. Neljä vuotta sitten Kastellin miehet raivasivat sen jälleen esille. Matkalla tosin kohdataan metsätietä ja kylätietäkin. Kolme vuotta sitten Lasikankaan Kyläyhdistys yhdisti siihen matkaa lisää Paskarämeen, Liekokankaan ja Pahkamaan kautta rengasreitiksi. Tälle reitille on sitten tehty lisää kylttejä ja kolmeen kohtaan karttakin, jossa näkyy missä olet ja miten polku kulkee. Viitoitus on nyt tehty Paskaräme- ja Liekokangas-nimellä. Liekokankaan kauniiden lapinraunioiden luona on jykevä penkki istua ja syödä eväitä. Huomata kannattaa, että juuri siellä on seudun näkyvimmät ja parhaiten säilyneet lapinrauniot, joten kaunista jäkälää ja sammalta niiden päällä kannattaa säästää. Muinoin joku metsuri on huomannut paikan kauneuden ja puita kaataessaan on jättänyt kummankin kahden lapinraunion ympärille kolme komeaa honkaa pystyyn. Tässä menevät kiitokset hänelle siitä!

Liekokankaan lapinraunio
Siis koko rengasreitin pituudeksi tulee  6,5 km:n matka. Reittiä ei voi kiertää ihan kuntoilumerkeissä huimalla askelparilla, vaan on melkein pakko välillä pysähtyä lukemaan vanhaa kulttuuritietoa opastauluista ja kuuntelemaan metsän hiljaisuutta. Reitti on nimenomaaan tehty kulttuurin ja luonnonoikkujen tutustumiseksi ja mielen rauhoittumiseksi. Matkan varrella löytyy myös maastokarttaa.

Lisää kuvateksti
Olisiko kivikaudella jo tehty kaupunkisuunnitelmia?
Karttakivi löytyy, jos vähän katselee ympäriinsä.

Kartta on kuitenkin hyvä olla mukana. Senhän voi printata mukaan tästä blogista tai Lasikankaan kotisivuilta. Reitti kulkee myös Pahkamaan ja Kastellin tietä pitkin. Reitti on viitoittettu ja merkitty keltaisella värillä. Vanhan Tuohinnon paikan tuntee reitin varrella vanhasta kivinavetasta, joka nähtävästi on ainoa tallella oleva rakennus Tuohinnon vanhasta pihapiiristä. 

Kuva otettu tammikuussa 2015

Reitillä ei ole makkaranpaistopaikkaa. Siihen tarvittaisiin erityistoimenpiteet ja luvat.

Reitin voi aloittaa Jätinkirkkon (Kastellin Linnanrauniot) parkkipaikalta Ruusumuorin Kesäkahvilan vierestä. Parkkipaikalla on myös yleinen biokäymälä. Viinapolku kulkee Jätinkirkon vieritse, joten kannattaa huomioida opaskyltti vasemmalla puolella metsätietä, josta lähtee polku muinaisalueelle ja josta kauempaa voi taas tulla alas metsätielle. 


Tähän loppuun haluan liittää laulunsanat Viinapolusta, jonka tekijänä on Raakel Pistemaa naapurista Linnalanperältä. Hän on tuonut kotiin voittoja karaokelaulukilpailuista ja on kiertänyt viihdyttämässä muutenkin yleisöä ja esiintynyt Ruusumuorin Kesäkahvilan tilaisuuksissakin. Tämän Viinapolku-laulun hän esitti kylähistoriikin "Maailman kaunein kylä" julkaisujuhlan yhteydessä Ylipään Liikuntahallissa 12.4.2012. Joten historiaa tämäkin.

Viinapolun tarinaa

sanat kirjoittanut Raakel Pistemaa

On kerrottu monta tarinaa Viinapolusta
ja miesten ajatukset kulkevat joka solusta.
Oli isoisät, piiat, rengit sitä tallanneet.
Nyt vain sammaleetkin sen oli vallanneet.

Jo alkoi Viinapolun tarina kylällä kulkemaan;
no kuka käski rakkaan Viinapolun sulkemaan?
Nyt raivas esiin polun tuon pojat Kastellin 
ja nyt taas Viinapolkua voi kulkea askelin.

Mä Viinapolun tarinaa täs hiljaa kuuntelen,
nyt mielessäni sitä kuljen, yksin aatellen.
Mistähän tuo Viinapolku nimensäkin sai?
On sitä pitkin monen tie nyt kulkenutkin kai.

Tuo Viinapolku Ylipäässä metsän halki vie,
sitä monet piiat, rengit kulkeneet on lie,
rakkautta toisillensa kuiskineetkin siel,
ison kiven kolossa on kätkö viinan viel.

On Viinapolku nähnytkin nyt monelaisia.
on miehiä, on naisia, myös rakastavaisia.
Oli istuneet nuo miehet kiven vierellä
ja ajatuksia vaihtaneet istuen kannoilla.

On siinä hörpyn toisenkin jo juoneet pullosta.
Ja piiat hakeneet on sieltä kotiinsa sulhonsa.
Ei auttanutkaan rengin vastaan panna töillensä,
kun aamulla oli olo huono, pää niin kippeenä.

Tuo Viinapolku Ylipäässä metsän halki vie. 
Sitä monet piiat, rengit kulkeneet on lie.
Rakkautta toisillensa kuiskeneetkin siel.
Ison kiven kolossa on kätkö viinan viel.

Raakel Pistemaa "Minä muistan valssi"

torstai 3. syyskuuta 2015

Vielä kerran - syyskuun kahvila ja puutarha!

Pidän kahvilani poikkeuksellisesti auki vielä 5.9 klo 12-17, joten nousen aamulla leipomaan vielä ruusupullia. Tämä kaikki liittyy Raahen kylät-tapahtumaan.


Raahessa on ollut vilkkaasti kesätapahtumia melkeinpä joka viikonloppu (kuten Ruusumuorillakin). Vielä on perjantaina 4.9 Pekan Pimiät ja koko viikonloppu kantaa tapahtumaa Lokaali 2015, jossa Raahen kylät esittäytyvät. Neljä linja-autoa lähtee retkivieraineen ympäri Raahea vähän erilaisine teemoineen. Yksi teema on 'Luonto kutsuu', jolloin yksi auto suuntaa vieraineen myös tänne Linnalanperälle Jätinkirkkoon tutustumaan ja nauttimaan kahvit aitassani tai pihamaallani. Ja muutkin vieraat ovat tervetulleita!

Nyt tietenkin Ruusumuori jännää sitä sataako vai paistaa. Säätiedot lupaavat välillä sadetta, välillä aurinkoa. Ja aina se yksi päivän ennustus on yllättänytkin. Koskaan ei tiedä varmaa, miten tuulet liikkuvat. 


 

Ympärillä lainehtivat viljapellot jo tuleentuneena, ja puimurin mylläävä ääni kantautuu korviin. Korpit raakkuvat poikasilleen, muuttolintujen hyvästit kiirivät silloin tällöin jostakin. Kesän viimeiset kukkaset ovat loistossaan, kuten ruusumalva, kultapallo, auringontähti, auringonkukat ja angervot Monet kurttulehtiruusut ovat vasta nuppuja kantamassa, joten toivon, että nekin suovat vielä kauneuttaan niitä tutkaileville. Ja aurinko luo vielä lämpimän supon tähän alueelle, jota ympäröi pohjoisesta ja idästä metsät. 

Toivotan kaikki tervetulleeksi haistelemaan syksyn tuloa Linnalanperällä!

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kahvilakesä loppui värikkäästi itämaisen tanssin lumossa!

Kaunis kesäpäivä 23.8. Ruusumuorin Kesäkahvilassa kruunasi koko kauden! Ruusumuorilla on mahtavan hyvä olo, kiitollinen niin monelle asialle. Eiköhän jatketa samaan malliin ensi kesänäkin!





Kauan toivottuja vieraita Oulusta!
Yksi ainoa ruusupulla jäi vadille!
* * * * *


Ensi sunnuntai eli 23.8 klo 12-17.00 on viimeinen aukiolopäivä Ruusumuorin Kesäkahvilassa. Poikkeuksena 'Luonto lähellä' Lokaali-tapahtuma syyskuun 5. päivänä pidän kahvilan auki tavalliseen tapaan 12-17 tilattuna tapahtumana. 

Kesän viimeinen sunnuntaina on joka kesä (nyt neljäs) päätynyt kauniiseen tanssiesitykseen, kun Merenhelmet ovat valloittaneet pihamaan värikkäine itämaisine asuineen. Itse taiteilija ja koreografien luoja ja rakas opettajamme Nada saapuu tilaisuuteen myös oululaisten tanssiystävien kanssa. Ja aurinkoa on luvassa roppakaupalla!

Mutta ei huolta huomisesta. Uskon että Ruusumuori jaksaa hoitaa puutarhaa ja ylläpitää kahvilaa vielä ensi kesänäkin. 

Iloisesti kaikki vieraat tervetulleita!

Kuva kesältä 2014



tiistai 11. elokuuta 2015

Linnasatu-päivä koko perheelle! Mitä se sisältää- sisälsi?

Ps. Ruusumuori kiittää kaikkia niitä, joita satumaailma kiinnosti ja jotka tulivat siihen satuun mukaan omalla panoksellaan. Ihania prinsessoja ja prinsseja, ritarikin kulki pihamaallani.

Kiitos rukinpyörittäjälle 'Linnan salaperäisessä tornihuoneessa', Toini Lukkaroiselle!



Kiitos sadun hovilaulajattarelle Raakel Pistemaalle kauniista tuutulaulusta(jonka sävelmiin nukkui koko pihan väki) ja haltijattaren roolista.

Ratsulla saapuva prinssi olikin sairastunut, joten poikani Aleksi pelasti tilanteen, kun hän karautti pillit soiden autolla prinssinä paikalle. Kiitos hänelle!

Kiitos miniälleni, Marikalle, joka säikäytti upealla ilkeän haltiattaren esiintymisellään.

Kiitos Tuuli Sipilälle, kun hän saapui vetreänä yrittäjänä myymään prinsessamehua.

Kiitos Jakkulan Paulalle joka auttoi kahvilassani ja Koppisen Paulallekin, joka väritti pihaa kirppistuotteillaan.

Ja ennen kaikkea kiitos kaikille ihanille haltiattarille lahjoinenne! Koko hoviväelle suurkiitos!

Teidän kaikkien ansiosta sain toteuttaa satumaailmani linnaa.


             


Tämä kuva napattu Paulan kameralla

Vanhempi teksti:

Ruusumuorina minua on vähän pänninyt, kun Kastellin Linna muuttuikin äkkiä Jätinkirkoksi. 

Ymmärrän toki, että tämä nimi sopii paremmin ja on tarinoiden tulos. Monet turistit olivatkin pettyneitä etsiessään Kastellin Linnaa tai sen raunioita, kun näkivät vain kivikasoja. Jätinkirkko lisää mielikuvaa jostakin tuntemattomasta ja salaperäisestä paikasta. Sitähän se todella on.

Kastellin Jätinkirkko-kyltit komeilevat nyt 8-tiellä ja Pulkkilaan vievällä 88-tiellä ja ohjaavat näin tuloa Ruusumuorinkin kahvilaan, joka sijaitsee aivan sen vierellä. Onneksi museovirasto on jättänyt vielä tuohon Linnalantien varteen vanhan kyltin, jossa komeilee Kastellin Linnanrauniot.

Siihen tartun. On siis olemassa vielä "linnanrauniot". Kukaan ei tiedä minkä linnan. Joten miksi ei saisi joskus antaa mielikuvan laukata hurjemmastikin. Otan Linnanrauniosta trendin oman kahvilani pihamaalle ja vedän siinä roolileikin "Prinsessa Ruususen Linnasta". Jos tuo Kastellin Linnanraunio onkin ollut Prinsessa Ruususen Linna? 

Sunnuntaina 16.8 kello 14.00 Ruusumuori vetää ruusupihallansa koko perheen roolileikin Prinsessa Ruususen sadusta. 

* Siihen tarvitaan aurinkoinen pihamaa. Se on luvattu. 

* Siihen tarvitaan hoviväki eli  ihmisiä roolivaatteisiin sonnustautuneina (ainakin prinsessat), mutta mukaan saa tulla ilman niitäkin. Tosin soisi kesää nyt kunnioittavan kesämekoissa ja vaikka hatuissakin. Toivon, että asiakkaat, siis sunnuntain vierailijat,  ottavat tämän roolin vastaan. 

* Siihen tarvitaan käsikirjoitus ja mikrofooni. Ne ovat Ruusumuorilla. 

* Siihen tarvitaan  autopaikkoja, jos väkeä saapuu. Siinä auttaa naapuri ja liikennettä ohjaava hovimies Alex. 

* Mukaan tarvitaan myös haltiattaret. He ovat aina salaperäisiä. Kuin myös se 12. haltiatar, jota ei kutsutakaan.  

* Tarvitaan myös linnantorni, jossa salaperäinen nainen kehrää rukillaan. Se löytyy.

* Tarvitaan myös hovilaulaja, jolla on oma roolinsa. 

* Ja viimeisimmäksi ja tärkeimmäksi tarvitaan myös prinssi, joka saapuu upealla ratsullaan pelastamaan prinsessan ja linnan väen. Tiedossa on hänkin.

* Lisäksi tarvitaan ne rauniot, joita käymme koko väen kanssa katsastamassa. 

Näillä resursseilla voimme kokea Prinsessa Ruususen sadun mielikuvissamme ja kokea sen tunnelmat. 

Väliajalla on lapsille tarjolla Ruususen mehua, jota ehkä Tuuli-tyttö tulee myymään. Kahvilasta saa ostaa kahvia ja pullaa, myös teetä ja jäätelöä. Muuten mukana olo on ilmaista. 

TERVETULOA NAUTTIMAAN VIELÄ KESÄSTÄ  JA SADUN TUNNELMASTA! TÄLLAINEN HETKI EI SYNNY ILMAN MUKAAN TULIJOITA. 

RUUSUMUORI Leila Kastelli, joka haluaa joskus leikkiä

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Tasokasta taidetta kahvila-aitassani!

Viime viikolla kävi vierailija, joka toi muutaman työnsä piristämään kahvilani seiniä.

Hän on kuvataiteilija Kemistä. Tässä hänestä esittely:

PIRJO NYKÄNEN - MAALAUKSIA
Elokuu 1 ja 2 , 2009, öljyvärimaalauksia kanköaalle
Vihreä verkko 1 ja 2, 2010, öljyvärimaalauksia käsitellylle paperille
Pirjo Nykänen on taidemaalari ja valokuvaaja. Hän asuu ja työskentelee Kemissä Perämeren rannalla. Taiteilijan elämää ja työskentelyä jaksottaa voimakas vuodenaikojen muuttuminen. Useaan otteeseen ulkomailla työskennelleenä hän on kokenut eri ympäristöt antoisina ja omaa pohjoista identiteettiään syventävänä.
Nykäsen teoksista välittyy usein tarina naisen elämästä. Liinat, verhot, vaatevuoret ovat kodin elementtejä. Valon luomat tilat ovat kiinnostavia ja näin ollen yhdistävä tekijä maalauksessa ja valokuvauksessa. Teoksissa hän ei tavoittele totuttua kauneutta. Ihmisen elämä on mielenkiintoinen kaikessa ilossa ja surussa.


Olen iloinen, että Pirjo arvostaa pienen kahvilani tiloja. Oikeastaan tämä on vain mahdollista sukulaisuuden kautta. Pirjo on poikani anoppi ja olemme yhdessä mummuja ihanalle Malenalle. Joten meillä on paljon yhteistä. 
Elokuu 1 ja 2


Vihreä verkko 1 ja 2




Kiitos Pirjo! Elokuun värit löytyvät myös puutarhastani. Alla olevaa työtäsi ihastelin kotisivuillasi!
Sen nimi on 'Kaveri'.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Leila Riihijärvi, Hetki Helismaan seurassa!

Ruusumuorin Kesäkahvilan puutarhassa on kaikki elokuun sunnuntait 23.8 asti varattu tapahtumille. Toki kahvila ja puutarha on edelleen auki myös maanantaisin ja tiistaisin.

Ensi sunnuntaina 9.8 klo 16.00 laulaa ja laulattaa raahelaisille tuttu Leila Riihijärvi Reino 'Repe' Helismaan lauluja. Hän nimeää ohjelman 'Hetki Helismaan kanssa' ja on työstänyt sitä talven ajan. Eikä suotta, sillä Helismaan kuolemasta on kulunut nyt 50 vuotta. Vieläkin näitä Helismaan ikivihreitä lauletaan niin kapakoissa kuin kouluissakin. Meksikon pikajuna ja Kaksi vanhaa tukkijätkää on kaikkien tiedossa.

Reino Vihtori Helismaa (1913-1965), suomalainen sanoittaja, säveltäjä, kuplettilaulaja, viihdetaiteilija, elokuvanäyttelijä ja käsikirjoittaja (Wikipedia). Helismaa on kirjoittanut sanat yhteensä jopa 5000 iskelmään, tehnyt 8 näytelmää, 32 elokuvakäsikirjoitusta, 10 revyytä ja 104 radiohupailua (Pomus.net). Helismaa teki iltamakiertueita sotien jälkeen ympäri Suomen Tapio Rautavaaran ja Esa Pakarisen kanssa. 

Itse muistan hänet Rillumarei-elokuvista ja nk. ralleista. Repe loi huumorillaan lohdutusta ja uutta elämän toivoa muuten niin kovaan aikaan.

Ruusu hänelle ja ruusu Leilalle, joka tuo maalaismaisemaan tuota vanhaa 
mukavaa tunnelmaa. Tarvitsemme sitä nytkin.

Toivon, että mahdollisimman moni tulisi sitä kuuntelemaan. Sunnuntaiksi sääennustus on luvannut pelkkää aurinkoa. Mutta jos sade yllättää, Leila pitää Helismaa-hetkensä Ylipään Liikuntahallissa klo 16.00. Ruusumuorin puutarhaa ja ruusuja kannattaa tulla katselemaan jo aikaisemminkin, sillä suljen kahvilani tilaisuuden jälkeen. Kukantaimiakin vielä on. Kirppisaitta on myös auki.

Tervetuloa! Vapaa pääsy! Pannukahvi (tai tee) ja ruusupulla yhteensä 4 euroa!

Ps. Taivas oli suolisollinen tänään. Pääsimme pitämään konsertin pihamaallani. Mikä tunnelma!! Kuvien kera kiittäen Ruusumuori!

Varmasti myös John Davies tykkäsi musiikista.

Ja tykkäsivät kyllä kovasti Matti Lepistön peikotkin Helismaasta, Leilasta ja Karista!

Enpä ennen ole huomannut, että nalle-karhua palelee!

Aika hyvä tuo lava!
Leila lauloi myös Helismaan viimeisen sanoituksen "Aurinko laskee länteen". Hän sairastui syöpään ja nähtävästi tiesi sen jo laulua tehdessä. Tässä Viktor Klimenkon kaunis tulkinta siitä.

Ruusumuori Ritausma-ruusun kera



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kansanmusiikkia ruusujen tuoksussa!

Joku sanoi ruusumuorin puutarhassa kulkiessaan, että 'täällä tuoksuu joka paikassa ruusu'.

HUOM! Sataa, sataa ropisee koko päivän. Musiikkiesitys on siirretty ensi tiistaiksi 4.8. klo 13.

Ps. Pelimannitiistain tunnelmakuvia tässä. Kiitos ihanasta tunnelmallisesta aurinkopäivästä kaikille!




- Minä en ennää soita!
     






Ehkä näin, ainakin kun aurinko helottaa ja lämmittää eterisiä öljyjä eloon. Niitäkin päiviä on ollut tai aurinko on kurkistellut. Kunnes taas viluttaa ja sattaa!

Ei anneta periksi. Ei ainakaan pelimannit anna. Anneli harmonikkansa kanssa ja Birgit kaustislaisen viuluotteensa kanssa tulevat soittelemaan puutarhakahvilaani ensi sunnuntaina 2.8 klo 13.00. Eihän kesä ole mitään ilman kansanmusiikkia, ilman harmonikkaa ja viulua! Pelimannin tyttärenä olisin aika lohduton. Lapsuuskodissani ja sen pihamaalla soi usein elävä musiikki.

Ruusumuori uskoo vielä kesään! Jaksan sitä odottaa. Ainakin aurinkoa näillä näkymin on luvassa pihamaalleni ensi sunnuntaina. 

Jo neljäntenä kesäsunnuntaina tulevat Anneli Juvén ja Birgit Vainio (oman kylän tyttö) viihdyttämään kahvilavieraita! Ja laulaakin on aina mukana saatu.

Sydämellisesti tervetuloa! Musiikin soittajat ja musiikin kuuntelijat! 

Ps.  Nallejakin on kahvilassani vielä hoidettavana.

Ps, ps. 9.8 sunnuntaina on Leila Riihijärvi ja Matias Nordström tässä esittämässä Helismaamusiikkia klo 16, Kirjoittelen siitä lähemmin, mutta tiedoksi tässä myös. Ja muutakin ohjelmaa on elokuun sunnuntaille tulossa. Su 16.8 Linnasatu-päivä ja 23.8 Merenhelmet esittävät itämaista tanssia.