Vuosi 2017 muistoissa ja kiitoksissa

Vanhoja blogisivuja ja kahvilan albumia on hauska katsella ja muistoissa elää. Näiden sivujen kera jätän hyvästejä yritykselleni. Kesä 2017 oli vilkas ja aurinkoakin enemmän. Kuvassa Anneli ja Birgit ovat viihdyttämässä yleisöä ja laulajiakin tuli mukaan. Naapurin Lauraa muistelen lämmöllä. Joka ikinen sunnuntai hän tuli rullaattorilla katsomaan, josko löytyisi tuttuja. Ja aina heitä löytyi. Hän oli kiinnostunut enemmän ihmisistä kuin ruusuista. Toisessa kuvassa kanadalainen ruusu William Baffin kauniissa loistossaan. Valitettavasti osa kanadalaisista kukki niin myöhään syksyllä, että osa nupuistakin ehti paleltua ennen kuin kukkivat.

 

Vuonna 2017 Suomi juhli 100-vuotisjuhliaan. Olin saanut kolme kaksipuolista pellavakankaalla päällystettyä sermiä pojaltani. Sain päähäni kokeilla akryllivärejä ja vielä enemmän, sain päähäni että niihin sijoitettaisiin 100 keijua Suomen juhlavuoden kunniaksi. Keijuja siksi, että jotkut asiakkaani näkivät tai kokivat niitä olevan puutarhassani. Tottahan toki! Tein ehdotuksen 7-vuotiaalle pojantyttärelleni, joka tykkäsi piirtämisestä ja keijuistakin, että tekisi pohjamaalattuihin puutarhakuviin 100 keijua. Hän tyrmistyi ensin. Mutta kun sanoin, että teemme työtä pikkuhiljaa talven kuluessa. Joka kerta kun hän kävi minua tervehtimässä, hän suunnitteli ja piirsi hiilellä tauluun muutaman (10-20 keijua). Sehän kävi sutjakkaasti ja minä autoin niiden maalaamisessa hänen ohjeittena mukaan. Niin syntyi kuusi maalausta, joita esittelin pihapiirissä. Kyllä niitä ihmeteltiin ja ihasteltiin.

Kahvilassani oli muutakin myytävää kuin kahvia ja karamellejä. Siellä oli myös ystäväni Anjan käsitöitä ja Maailman kaunein kylä -kirjakin myynnissä. Kirppikseltäkin aina jotakin ostettiin. Nyt olin parina vuotena koonnut tarinoita ruusuistani, joita hanakkaasti tutkin niiden alkuperää, niiden löytäjiä ja luojia myöten. Löysin mielenkiintoista historiaa ja tarinaa ruusuista. Tässä kaksi ruusukirjaani, joita itsekustanteena myin kahvilassani.

Ja aina piti hassutella jotakin. Nyt niiden karhujen kanssa. Sopivasti minulla oli tuolla yhdessä puutarhanurkkauksessani kolme karhua. En tiedä oliko itse Penttikin ajatellut tekevänsä sadun kolme karhua: isäkarhun, äitikarhun ja pikkukarhun. Tein luonnonaineista Kultakutrinkin, johon pojantyttäreni antoi mekkonsa ja saappaansa. Hän tervehti tulijoita sammalsohvan luona.

 

Ja tässä Kultakutrin näkemää ruusumaisemaa ruusutarhan rugosaruusuryhmän suuntaan. Olin tullut jo siihen tulokseen, että tosiaan olin rakentanut ruusutarhan, ei se haaveeksi jäänyt.

 

Olin kovasti iloinen ulkomaalaisistakin vieraista kahvilassani. Usein asiakkaat toivat vieraitaan kahvilaani ehkä näyttääkseen suomalaista maaseutua ja vanhaa pienviljelijän pihapiiriä. Silloin pääsin juttelemaan milloin englanniksi, ruotsiksi ja jopa saksaksikin (sitä tosin osaan aika vähän). Usein asiakkaani halusivat jutella kanssani. Kerroin ympäristöstä, Jätinkirkosta ja keijuistakin. Kuulin heiltäkin monenlaista tarinaa, jopa neuvoja sain usein, esim. vanhasta lahoavasta koivusta, joka sitten kaadettiinkin (laho oli).

Ystäviä ja sukulaisia tuli joskus kaukaakin tai kesälomareissuillaan tapaamaan minua. Jopa isoin joukoin, kuvassa ystäväni Marjatta toi ystäviään Hyvinkäältä vieraaksi tutustumaan ruusuihini ja Raaheen. Minä haastoin heidät pukeutumaan kukkahattutäteiksi ja heitähän sieltä tuli. Kuvassa ollaan tutustumassa Kuutostiimiin. Voi että meillä oli hauskaa!
 

Viimeinen kahvilapäiväni huipentui taas tanssin merkeissä. Merenhelmien lisäksi tulivat Pattijoen naisvoimistelijatkin esittämään haravatanssia. Ruusumuorikin innostui esittämään shamaanirummun kanssa oman tanssinkin. 

 

 

 

Voi rakkaat ihmiset kaikki, miten paljoa iloa te toitte mukananne! Tätä energiaa kannoin mukanani tulevina vuosina, jolloin sairastin rintasyövän ja koronaepidemia mullisti koko maailman.