Vuosi 2018 muistoissa ja kiitoksissa

Vuosi 2018 oli surullinen, kun ruusumuorilla todettiin rintasyöpä, jonka koko vuoden mittainen hoito vei voimat. Suljin kahvilani viikottaisilta päiviltä. Luotin kuitenkin taudin voittamiseen ja jaksoin hoidot aika hyvin. Hoitojen välillä kirjoittelin ensimmäistä fiktiivistä romaaniani, jonka julkaisin kesällä juhlan kera. Jaksoin tehdä Ruotsiinkin matkan siskoni luo, jonne kokoontui koko lähisuku. Kaikesta tästä sain energiaa paljon. Ja nythän minulla oli aikaa istua aurinkotuolissani ruusujen keskellä. Ruusut hoitivat minua ja minä hoidin niitä, mitä voimiltani jaksoin. Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen kaikelle sillekin kokemalleni. Nyt viiden vuoden hormoonihoitojakson jälkeen olen toistaiseksi voittanut syövän.

Ihmiset haluavat auttaa ja tukea, ja kyllä otinkin avosylin vastaan kaiken avun. Ja taas totean, että yksin ei ole mitään! Elämä on yhtä vuorovaikutteista toimintaa. Anna ja ota vastaan hyvillä mielin.

Merenhelmet, tanssiystäväni tulivat joukolla ja haravoivat koko pihani keväällä. Inkeri-ystävä kävi auttamassa ruusujen hoidossa, Laitilan Tuula ja Ilkka kävivät ruohoa leikkaamassa ja terassia siivoamassa ja Rauni ja Pauli Pesonen auttoivat kesäkahvilan siivoamisessa. Naapuritkin tarjosivat apuaan. Siskoni Lea tuli miehensä kanssa pariksi viikoksi auttamaan minua leikkauksen jälkeen ja tottakai sisko Minna ja oma perheeni auttoivat ja tukivat minua paljon. Jopa joulusiivoukseen ilmestyi kolme iloista 'tonttua' Salla, Mirja ja Marja. Sydämen pohjasta kiitän kaikkia ystäviä ja läheisiäni! Sellaisessa avun paljoudessa ei voi muuta kuin tervehtyä! Kerron tämän kaiken, en kerskuakseni, vaan siksi, että kaikkeen tällaiseen on pohjalla omakin avoimuus, toimeliaisuus ja halu lämmöllä ja positiivisuudella kohdata ihmisiä. Ja ottaa ilolla vastaan apu! Ei tällainen vuorovaikutus synny yksipuolisesti.

Ja kun itse toimii, toimii muutkin ympärillä. Se, että sain kirjoitettua hoitojen välillä myös kirjani 'Thelban tarina', oli ilo itselleni. Ja tietenkin toivon, että kirja antoi joillekin muillekin ainakin viihtyvyyttä. Ei sellainenkaan työ suju ilman tukea. Kun lukee kirjailijoiden Kiitos-sivun, huomaa, että hekin kaikki ovat tarvinneet tukea, usein suuri määrä ihmisiä kokee kiitoksen tällä sivulla. Minua olivat tukemassa ystäväni Mauri Laakkonen, joka luki ja taittoi kirjani. Suuren tuen antoi graduystäväni Essi Nuortimo, joka terävällä kielitajullaan oikoluki kirjaani. Ja suuri tuki oli myös heillä, jotka ostivat kirjaani. Sitä on ollut helppoa myydä kahvilassani (tosin auttajilleni ja tukijoilleni jaoin sitä kiitoksena), kuten kirjan kahta jatko-osaakin (Audetan tarina ja Milizan tarina), jotka kirjoitin kahtena seuraavana talvena.

Mutta Thelban tarinan julkaisutilaisuus oli mitoitettu tarkkaan niin, että syöpähoitojen välillä oli se helppo päivä. Mauri tuli Riihimäeltä ja Essi Kokkolasta, Minna-sisko Kajaanista viulunsa kanssa, Olavi-poikani Jyväskylästä oli auttamassa ja ihana Paula-ystäväni ravintola Kumpeleen ajoilta (oli useinkin kiiresunnuntaina auttamassa) tuli keittämään kahvia. Ystäviä tuli esiintymään, runoilijoita ja tanssijoita. Siitä tuli suuri kesäpäivän juhla. Olin onnellinen. Kuvassa rakkaat kirjalliset tukijani, Essi ja Mauri. Alla Minna-sisko viulunsa kanssa, kertomassa isän vanhan viulun tarinaa.

Liisa Seppälä dramatisoi pienen osan Thelban tarinasta, kuvassa hän haastattelee ruusumuoria. Hannele Kultala lausuu runoa. Arvata voi, että tuollaisten vierailijoiden kanssa jaksoin vaikka mitä!

Kaiken lisäksi Lasikankaan kyläyhdistyksen väki tuli yllättäen juhliini mukaan ja kaulasivat ympärilleni jättihuivin. Minusta tuli kylän Jätti. Tämä jaetaan kylällä toimiville ihmisille silloin tällöin. Tämä nimitys on symboli lähistöllä olevalle Jätinkirkolle ja jättiläisten tarinoille sen henkisessä merkityksessä.

Voi jukra!